Sukupuutetta

Joulu tuli ja meni. Käytiin Jyväskylän mummolassa. Tädit ja osin sedätkin taisivat tykätä, kun Aini ensimmäistä kertaa eläessään istuskeli mieluusti heidän sylissään. Taitaa se vierastus joskus loppua näillä aremmillakin geeneillä... Tosin istuskelun syyksi paljastui jouluiltana noussut kuume. Ei olla onneksi muut sairastuttu toistaiseksi.

Välipäivät sujuvat tässä kotosalla. On käyty leikkipuistossa, sairastettu migreeniä, raivattu tonttia, leikitty legoilla, väritetty ja kuunneltu uusia cd-satuja. Ja pelattu uutta kanaset-peliä! Siinä kuulkaa on kaakatusta, kun nämä elävät kanasemme loikkivat puisilla kanoillaan radalla ja yrittävät fuskata mahdollisimman paljon (sääntöihin kuulumattomasti tietty) ja keräävät sulkia toisiltaan, jotta olisivat lopussa riikinkukkoja. Suunnilleen näin se peli menee käytännössä, oikeat säännöt löytynevät ohjepaperista.

Äsken tytöt puhelivat (lue: kehuskelivat) kaikenlaisista tiedoistaan tyyliin, minäpä tiedän, mihin tämä pala tulee (palapelissä), kun minä katson tuosta mallikuvasta. Annin piti pistää paremmaksi ja keksi, että hänpä tietää, mihin ne dinosaurukset kuolivat kauan kauan sitten. Elsa siihen, että ei mua kiinnosta. Mutta enpä kerrokaan, jatkoi Anni. Tässä vaiheessa äitiä jo kiinnosti ja tulihan sieltä lopulta vastaus, että sukupuutteeseen. Ei osannut selittää sen kummemmin.

Toivottavasti meiltä ei puutu huomenna sukua, kun lapset kovasti haluaisivat paukuttaa pommeja serkkujen kanssa.

Satusauna

Oltiin viime viikonloppuna isompien tyttöjen kanssa saunassa. Äiti ei kestänyt sillä kertaa sitä yleensä isin kanssa leikittyä saunaleikkiä, että heitetään kylmää vettä toisten päälle ja kiljutaan. Onneksi ehdotus tonttusadusta otettiin reimuiten (lue: kiljuen) vastaan. Elsa tokaisi siihen, että mammalla ja papalla on mökillä satusauna. Vähän ihmettelin, että onko joku kertonut sielläkin satuja tytöille. Tyttö vastasi, ettei ole kertonut, mutta ei tämä meidän sauna ole satusauna. Silloin välähti, että savu ja satu olivat sekoittuneet tytön päässä. Onhan siitä kesästä jo aikaa!

Joulua odotellessa on puhuttu paljon tontuista. Taitaa olla tuttua, että niillä tontuilla uhkaillaan riitojen ilmetessä. Annilla on ottanut tiukille, kun kummitontun lähettämä paketti saatiin meille nimipäivänään eikä sitä saanutkaan avata ennenkuin jouluna. Elsa oli nimittäin saanut kummeilta nimipäivälahjan. Tiukille on ottanut myös samaisen siskon tämänpäiväinen syntymäpäivä lahjoineen.

Eilen viimeistellessämme mummolaan askartelemaamme joululahjaa, Anni ehdotti, että "äiti, etkös sinä voisikin toimittaa tämän tontulle, joka veisi tämän joulupukin pajaan paketoitavaksi ja sitten joulupukki voisi tuoda sen mummolaan jouluna." Äiti lupasi tehdä parhaansa. Vielä joutuu jännittämään huomiseen asti, että tuleeko paketti pukin matkassa. Ainakin se on hävinnyt makuuhuoneen pöydältä, Anni tarkisti asian heti aamulla. Taitaa olla tyttö päässyt vähän kärrylle tästä joululahjojen ideasta. Tänä aamuna isä kysyi, että mikä päivä huomenna on. Tyttö vastasi, että jouluaatto. No, entä mitä silloin tapahtuu? Jeesus syntyy silloin. Pyhäkoulussa on kerrottu.

Äiti, säähän oot ihminen!

Tässä eräänä iltana kyselin Elsalta, mitä ruokaa päikyssä oli. Kun tyttö ei muistanut, niin aloin kysellä, oliko taas niitä hainhampaita tai hiirenhäntiä tai lohikäärmeen luita, niin tyttö pontevasti tokaisi, että "kyllä sun äiti tällaiset jutut pitäisi tietää! Säähän oot ihminen!"

Eilen aamulla leivottiin saman neidin kanssa joulutorttuja. Olin sopinut vieväni niitä mamilaan pikkujouluihin, mutta Elsa luuli niiden olevan yllätys. Hän totesi, että mamma varmaan sanoo, että "Eikä! Ei ole Elsa voinut osata leipoa näin hienoja torttuja!" Pakkohan siinä oli alkaa kehumaan hienoja torttuja, joissa ehkä noin joka toisessa oli hilloa siipiä myöten.

Sanoja

Ainin ja Auran puheessa alkaa jo hahmottua ensimmäisiä kunnon sanoja. Pari kuukautta sitten meillä oli hauskaa, kun toinen syömään mennessä hoki "ottaa, ottaa" ja toinen "anna, anna".
Nyt koirat ovat hauva tai auvau. Eilen illalla luettiin kuvakirjaa ja kaikki koirat ja sitä pienemmät olivat Auralle au-au ja vähän isommat eläimet bääbää. Ainille kaikki eläimet ovat tasapuolisesti auau.

Anni pohtii monenlaisia suuria asioita. Viimeisin on se, kuinka epäreilua on, että Elsan kummit kävivät Elsan nimipäivillä ja Elsa sai oikein lahjankin nimipäivälahjaksi. Nyt hän oli päikyssä luvannut kavereille kutsua heitä nimppareille ja kun äiti selvitti, ettei meillä sellaisia juhlia pidettäisi, niin oikein suuttui, että "on tämä elämä epäreilua"!
Tänäänhän taas vietetään lasten oikeuksien päivää ja päikyssä oli ollut lasten lempiruokaa, kalapuikkoja ja perunamuusia. Kotonakin sai herkkua, äidin tekemiä pinaattilättyjä. Illansuussa neiti tuli kyselemään, "miten se olisi sen tietokoneen kanssa, kun minä ja Elsa voitaisiin pelata. Nythän on se lastenoikeassaolon päivä ja sellaista".

Tähän loppuun muutama hymy parin viikon takaa. Silloin oli vielä pikkuisillakin vähän enemmän tukkaa päässä...

Pusuja ja parturointia

Meillä on sairastettu sitkeästi sitkeää yskää. Äiti ja iskä ovat yskineet kaksi viikkoa, lapset vähän vähemmän. Ei oo kivaa. Viime sunnuntaina Aura jäi ihmettelemään äidin ja isän pusua. Sanoin sitten, että annapa pusu, niin heti tuli pussaamaan. Seuraavaksi käskin antaa pusun Ainille. Siitähän tuli oikein riemukas aamupäivä, kun tytöt "pussailivat" toisiaan.

Pari päivää sitten olin iltalenkillä ja juuri saavuttanut reissun kotoa kaukaisimman koordinaatin, kun puhelin soi ja Raine aloitti, että täällä on vähän tapahtunut. Minä vähän hädissäni, että mitä. No, oli kuulunut kikatusta keittiöstä, ja sen houkuttelemana iskä paikalle. Anni oli kuulemma parturoinut pikkusiskot kaljuiksi. Oli kuulemma lähtenyt vilkkaasti saunan lauteille, kun isi oli sanonut, että nyt olisi ehkä parasta ottaa vähän etäisyyttä tilanteeseen. Vähän jännitti tulla kotiin sitten. No, eihän nuo nyt ihan kaljuja ole, mutta Aini menetti hurmaavat niskakikkaransa ja Auran pää on juuri sen näköinen kuin pää on, kun viisivuotias päättää leikata tukan lyhyeksi. Pahimpia tupsuja vähän poistelin, mutta ei siitä siistiä saa tekemälläkään.
Seuraavaksi haastattelin työn tekijää, niin hän kirkkain silmin kertoi, että Aura tuli paukuttamaan häntä olkapäähän (ihan vakiotapa) ja näytti saksia, jotka oli löytänyt jostain. Kuulemma ihan selvästi pyysi, että leikataan tukka. Että torupa siinä sitten parturia. On tätä aihetta nyt käyty läpi vähän joka päivä, että oikeaa tukkaa leikkaavat vain parturi ja äiti ja hätätilanteessa iskä. Tänään kauppareissulla kysyin isosiskolta, että tuliko mieleen, että ei ehkä kannattaisi leikata, niin kyllä se kuulemma pikkuisen tuli mieleen.

Taivaan hanat on taas auki tänään, kuten jälkikasvumme asian ilmaisee. On niin höntti olo flunssasta, ettei jaksa (vieläkään, edelleenkään) pestä ikkunoita. Mutta suklaakakun sentään voisi leipoa. Ehkä se piristäisi...

Kumman valitset?

Aikku ja Aura kasvavat hurjaa vauhtia. Ylihuomenna tulee täyteen yksi ja puoli vuotta. Tässä vähitellen on tapahtunut havahtumista, että eihän nää enää mitään vauvoja ole. Monta sanaa tulee jo. Toinen sanoo "anna", toinen "ottaa". Nauroimme isosiskojen kanssa kippurassa, kun osoittelivat ulos ruokapöydän äärellä ja toinen sanoi "au, au", toinen "to, to". Auto tosiaan! Myös koot kaikuvat kirkkaasti, kun toinen menee vessaan ja huutelee "kakka!". Toinen menee tietysti perässä ja toistelee "kakka!". Yleensä sitä kakkaa ei ole, mutta pitäähän sitä pitää äiti liikkeessä. Aini on erityisen kova keskustelemaan, vaikka sanoista ei saakaan mitään selvää. Molemmat ovat myös kovasti äidin perään. Tässä nuo nytkin istuvat, Aura sylissä, Aini vieressä toisella tuolilla. Syliä tarvitsevat molemmat paljon hoitopäivien jälkeen.

Isosiskot ovat nyt keksineet tällaisen "kumman otat" -leikin, jossa valitaan jonkun tietyn kriteerin perusteella toinen kaksosista omaksi. Tänään esimerkiksi ruokapöydässä Anni sanoi, että "Elsa, minä otan Ainin, kun sen naama on vähemmän sotkuinen kuin Auran." (Ei muuten ollut ihan vähäinen sotku kummallakaan, kun oli spagettia kastikkeen kanssa, niin nehän tuppaavat sotkemaan joka paikan.) Jollain toisella kerralla kriteeri on ollut vaikka sukkien väri.

Kesän muistoja

Eilinen merkintä jäi hiukan kesken, joten päätin nyt erikseen kirjata hiukan kesän tapahtumia. Kesäkuun alussa päätin hakea työpaikkaa, luokanopettajan määräaikaista paikkaa ruotsinkielisellä ala-asteella. No, työpaikka irtosi, joten lapsille piti etsiä hoitopaikka. Kunnan lastensäilytyspaikat olivat täynnä eikä kuntamme tunne käsitettä perhepäivähoitaja lasten omassa kodissa, joten soittelin yksityisiin päiväkoteihin. Yhdessä, sattumalta ihan lähellä Rainen työpaikkaa sijaitsevassa päiväkodissa oli tilaa, koska yksi hoitaja oli juuri ilmoittanut palaavansa äitiyslomalta töihin ja näin olivat saaneet neljä uuttaa hoitopaikkaa. Olemmekin sitten päiväkodin ainoa perhe, josta on koskaan ollut neljä lasta yhtä aikaa hoidossa. Päiväkoti on oikein mukava ja hoitajien kanssa tulee hyvin juttuun (paitsi, kun tulee puheeksi kestovaipat). Paitsi, että se sijaitsee toisessa kerroksessa ja sisään pääsee kiipeämällä ulkorappusia pitkin vanhoihin kirjapainotiloihin. Ja paitsi, että päikyllä on tosi pieni ja surkea pihapläntti (oisko jotain meidän postimerkin kokoinen?). Mutta onneksi lähellä on kunnallinen leikkipuisto. Mutta hei, eipäs valiteta. Saatiin kaikki lapset samaan hoitopaikkaan vain kuuden viikon varoitusajalla ja ruokaakin laittaa Santra, joka ei Annin sanoin puhu mitään järkevää (=suomea), mutta on saanut jopa esikoisemme maistamaan kasvissosekeittoa (missä äiti ei ole onnistunut viidessä vuodessa kotioloissa).

Aini-pikkuinenkin oppi kävelemään kesällä, pari päivää ennen kuin 1,3v tuli täyteen. Tätähän juhlistettiin. Ja eihän siinä sinänsä mitään epätavallista ole, mutta kun sisko oli jo kävellyt melkein puoli vuotta ja tuli juosten tätä konttaajaa vastaan, niin tuli jo vähän vertailtua...

Päivähoito alkoi sitten ja kahdessa viikossa lapset sopeutuivat jotakuinkin. Paitsi Elsa. Elsa itkeskeli päivät pitkät, kunnes hänet siirrettiin 3-4-vuotiaista 5-vuotiaiden ryhmään Annin hoiviin. Ja kun sinne vielä saatiin täsmälleen samanikäinen tyttö kaveriksi syyskuussa, niin elämä valostui silläkin saralla. On muuten hyvin Annin-siskon oloinen vauhtiveijari ja pälättäjä tämä kaveri...

Pitkästä aikaa

Olipa hyvä, että Akuliina herätteli minut kesäunesta. Kirjoittaminen jäi kesällä kasvimaan ja muun ulkoilun varjoon. Nyt syksyllä taasen on tullut istuttua taloprojektin merkeissä tässä koneella.

Taloprojekti onkin alkanut näkyä elämässämme. Tonttia on alettu raivata. Sehän sijaitsee Nurmijärven Rajamäessä, noin yhdeksän kilometrin päässä nykyisestä sijainnistamme. Tontti on postimerkin kokoinen, mutta kyllä siihen ihan mukavankokoisen talon saa pykättyä. Päädyttiin sellaiseen melkein valmiiseen malliin, jonka parissa kuitenkin saa kuitenkin vähän askarrella. Juuri nytkin Raine viettää syyslomaa raivaamalla tonttia. Yllättävän paljon siinäkin jo riittää hommaa. Minun mieltäni vaivaa tällä hetkellä eniten takan ja mahdollisen leivinuunin hankkiminen sekä lopullisen lämmitysmuodon valinta.

Minä taasen vietän syyslomaa sairaiden lasten kaverina. Meillä jyllää nimittäin enterorokko. Uusi tuttavuus eikä kovin mukava sellainen. Anni on enää sairastumatta. Lupaavat, että oireet helpottavat viikossa. Ensimmäisellä sairastuneella neljäs päivä menossa.

Kasvimaa oli muuten oikein menestys. Kaikki, mikä laitettiin maahan, lähti kasvamaan. Paitsi herneet. Fasaanit (luultavasti) ehtivät apajille, ennen kuin ne itivät. Kolme kertaa. Huolimatta suojaharsosta. Tillistä ei myöskään saatu satoa, koska jänöt pitivät niistä kovasti. Punajuuret eivät ehtineet kasvaa, koska pupuset söivät niistä lehdet, niin eivät ehtineet kasvattaa juurta. Porkkanat kukoistivat. Perunat kasvoivat mukavasti. Sipulia saatiin reilusti. Tomaatitkin kasvattivat komeita raakileita, mutta ne eivät sitten ehtineet kypsyä, kun ensimmäinen pakkasyö tuli niin nopeasti. Kaksi yksilöä saatiin kypsytettyä sisällä ja makeita ne olivat. Eniten harmitti varmaan se, että joku ihmisystävä oli käynyt eräänä yönä varastamassa kaikkein komeimmat tomaatinraakileet, taimineen päivineen. Kaikkiaan satoa riitti syötäväksi useammaksi viikoksi eli ei ihan turha kokeilu. Ensi kesänä jatketaan sitten omalla postimerkillä (jos ehditään).

Halootin

Luettiin Elsan kanssa hesaria tänä aamuna ja siinä oli mainos, jossa kaksi vanhanaikaista pinkkiä puhelinta numerokiekolla ja kiekuranarulla. Kysyin tytöltä, että tietääkö hän, mikä se on. "Joo, halootin." Ja pienen kyselemisen jälkeen, että kun mummolassa on sellainen ja siihen sanotaan aina haloo, haloo. Onkohan aikuiset vähän yksinkertaisia?

Palstalla on saatu maata käännettyä kiitettävästi ja monenlaista kylvettyä maahan. Eilen illalla kastellessani huomasin jopa jotain pienenpientä vihreää pukkaavan maasta kylvettyjen rivien kohdalta. Uhkarohkeasti ollaan edellisten lisäksi kylvetty porkkanaa, hernettä, sipulia, erilaisia kukkia sekä istutettu tomaatin taimia. MOnet vanhat palstaajat sanovat, ettei siellä kasva kuin sipuli ja peruna, mutta katsotaan nyt. Lähdenkin tästä kastelemaan niitä.

Blogi mailiisi?

Huomasin tässä tätä bloggeria selatessani, että se voi lähettää tuoreimmat blogimerkinnät sähköpostiisi, jos haluat lukea ne heti. Lähetähän mailiosoitteesi minulle, jos haluat näin tapahtuvan. Iida ja mamma joutuivat koekaniineiksi tahtomattaan. Kertokaahan, saitteko tämän viestin sähköpostiin!

Erilaisia aikoja

Aika on ihmeellinen asia. Joskus muinoin esim. opiskelijana oli kouluaika ja vapaa-aika ja nukkuma-aika ja ei ollut niin kauheasti väliä, mikä milloinkin. Vapaa-aika saattoi venyä pitkälle yöhön ja niin edespäin.

Sitten tuli tämä perheen aika ja yhtäkkiä oli uniaika ja imetysaika ja vaipanvaihtoaika ja välipalan aika ja ruoka-aika ja vaipanvaihtoaika ja imetysaika ja uniaika ja niin edespäin. Alussa jokaisen kohdalla melko kaoottisessa järjestyksessä muuttuen ajan kanssa vähän järjestelmällisemmäksi. Nyt ollaan taas siinä vaiheessa, että päivässä on suunnilleen heräämisaika, aamupalan aika, vaippojenvaihtoaika, ulkoiluaika, ruoanlaittoaika, uniaika/ulkoiluaika, välipala-aika, ruoanlaittoaika ja niin edespäin. Sitten on vielä tämä niin sanottu yö, joka normaalissa tapauksessa mielletään uniajaksi. Meillä ei olla vielä nuorimpien ja sitä myötä äidin kanssa päästy näin lyhyeen määritelmään. Se kuuluu jotenkin näin: uniaika, havahtumisaika, tutti suuhun vaikka väkisin -aika, uniaika, imetysaika, uniaika, imetysaika, uniaika, imetysaika ja niin edespäin. Tämä jatkuu puolen viiva kahden tunnin sykleissä, kunnes tulee heräämisaika.

Haaveissa siintää sellainen aika, jolloin olisi taas "vain" työaika, vapaa-aika ja (kaikkein tärkeimpänä!?) uniaika. Saattaa kuulostaa rankalta, mutta oikeastaan nautin tästäkin elämästä (erityisesti nauttisin, jos se ei aiheuttaisi migreeniä)!

Kesäloma!

Nyt se sitten (taas) alkoi. Kesäloma. Viime kesästä ei ole paljon jäänyt muistijälkiä, joten tarkoitus on yrittää saada tästä kesästä vähän muistorikkaampi. Suunnitelmia on ainakin niin paljon, että jos puolet niistä toteutetaan, niin ollaan jo ehditty paljon.

Viikko sitten oltiin Joelin ja Selinan häissä. Muuten oli oikein mukavaa, mutta vauvat "hiukan" häiriintyivät vieraiden ihmisten määrästä ja vähäisistä päiväunista ja sitämyöten antoivat vanhemmilleen käsitöitä koko päiväksi. No, Auran kärttyisyyden syyksi selvisi sittemmin myös korvatulehdus, johon haettiin lääkekuuri heti maanantaina. Kävin lääkärissä kaksosten kanssa, kun isommat olivat kerhossa iltapäivällä. Mahtoi olla melkoisen näköistä touhua, kun kannoin kahta kitisevää (päiväuniaika, unet keskeytetty arvauskeskuksen pihassa), kolmea takkia ja omaa kassiani, kun lääkärikin oikein voivotteli, ettei kai me nyt sitten voida kätellä (johon minä, että on mulla tässä tämä kyynärpää) ja että kyllä sulla mahtaa riittää käsityötä. No, tästä aiheesta voisi tehdä vaikka oman blogimerkinnän.

Puutarhapalstalla on nyt päästy viljelyn alkuun. Yhtenä iltana käytiin porukalla iskemässä perunat peltoon. Äiti ja iskä tekivät töitä, isommat tytöt viihdyttivät muita palstalaisia kertomalla kuulemma kerhojuttuja ja tarinoimalla pikkusiskoista, jotka on vähän riiviöitä... Pikkusiskot olivat autossa pellon reunassa (meidän palsta heti siinä ekana) ikkunat auki ja huutelivat sieltä meille. Sittemmin olemme Annin kanssa kylväneet retiisiä, punajuuria, salaattia, keltaisia papuja ja jotain vielä.
Tänä iltana voitaisiin mennä kylvämään vielä jotain, kun penkit ovat valmiina ja kastelemassa täytyy kuitenkin käydä.

Mistä tuntee 3-vuotiaan?

No, se on sellainen metrin mittainen. Venyy pituutta niin nopeasti, ettei ehdi pysyä mukana ja siksi on kömpelö. Havaintoja yhdeltä päivältä:

Se on humoristi. Se osaa jo olla näsäviisas:
äiti: Pue nyt ja tule syömään. Meillä alkaa olla kiire.
3-v: tuu kurkkaan, missä minä oon (peittoon kääriytyneenä nojatuolissa, äsken vielä vaatekasan vieressä)
--- ruokailu ja sitten uusi pukemisyritys ---
äiti: No, pue nyt paita ja housut päällesi
3-v: Tule äiti kattomaan (kulkee ympäri huushållia paita ja housut päänsä päällä)

Se on vielä höynäytettävissä:
äiti: Tulepa auttamaan äitiä pyykkien laitossa, kun sinä olet niin taitava!
3-v: Minä olen äitin apulainen!
(pyykkiä siirtyy kyllä narulle, mutta työ on vielä korjattava

Se on kuitenkin vielä pieni:
3-v: Äiti, ota syliin! (käpertyy pienelle kerälle syliin, panee silmät kiinni)

Ja vielä tässä pari viikkoa sitten, kun pihan pensasaitaan ilmestyivät ensimmäiset vihreät silmut:
Äiti kurkistaa terassilta ja kyselee, mitä siellä pihalla tehdään.
3-v (pensaan vierellä): Äiti, sinun kyllä kannattaisi mennä sisälle, kun sinulla ei ole edes hattua päässä.
Hetken kuluttua äiti ehtii pihalle asti. Hiekkasangosta löytyy iso satsi niitä ihania vihreitä "karkkeja", joita on ehdottomasti kielletty keräämästä pensaista.

1-vuotiskuvassa

Tänään oli Maaniitun puistossa valokuvaus. Varasin jo aikaa sitten kaksosille kuvausajan, jotta saadaan kätevästi 1-vuotiskuvat. No, aika ei tietysti ollut paras mahdollinen, kun Aini ehti juuri ja juuri nukahtaa ennen kuvausta ja Aura ei aivan ehtinyt. Eli olivat aika kärttyisiä tapauksia. No, saatiin niille kuitenkin mekot päälle ja istumaan jakkaralle. Hymyjen perään oli sitten enää turha haikailla, vaikka äiti yritti lahjoa jopa pastilleilla (joiden seurauksena kuola vain valui suupielestä...). Saamme siis kahden isosiskon (totisten) kuvien rinnalle kahden pikkusiskon (totiset) kuvat.

No, kuvat kuitenkin. Siinä (vesisateessa, btw) kotiinpäin kävellessämme fiilistelimme myös, että lauantaina pääsemme kylvämään ensimmäiset siemenet peltopalstallemme. Niitä onkin ostettuna ja lahjaksikin saatuna paljon odottamassa. Huomenna käydään kuittaamassa oma palsta, mutta kylvöt saattavat jäädä ensi viikkoon, kun noita esikoisen 5-vuotissynttäreitä juhlitaan varmaan koko viikonloppu. No, jospa se lämpömittarikin jaksaisi siihen mennessä kivuta yli kymmenen asteen.

Henkihikka

Tässä on taas pari viikkoa männy ja ollaan ehditty sairastella (vauvat lähinnä) taas, tällä kertaa nuhaa ja pientä yskää. Toista viikkoa sitten saatiin todella harvinaisia vieraita Keski-Suomesta. Oli mukavaa, erityisesti lapsilla, ja päästiin viettämään pienimpien synttäreitäkin, kun oli yhdet kummit paikalla. Tosin ensi viikonloppuna pitäisi sitten viettää vielä lisää synttäreitä.

Nämä vauvat - tai pitäisi kai jo sanoa pikkutytöt - ovat aivat söpöläisiä. Taputtavat innoissaan, kun lauletaan tuttuja lauluja ja oppipa tuo Aura eilen "ylävitosetkin". Tää on ollut vähän sellainen enojen juttu, mutta koska nämä nuorimmat vielä vierastavat enojaan, niin äiti päätti opettaa tempun.

Eilen illalla istuttiin Annin kanssa tässä koneella ja hän päästeli omituisia naksautteluääniä kurkustaan. Taisi pikkuisen itsekin säikähtää noita ääniä, kun keksi kertoa, että "tää on sellaista henkihikkaa vaan". Kun kysyin tarkennusta sille, niin se kuulemma "on sellainen tauti, että on niinkuin hikka hengessä".

Ihan illalla luettiin molemmat aikuiset silmät ristissä lehtiä sängyssä, kun koko jälkikasvu jo nukkui. Mieheni otti sitten lehden pois minulta ja katsoi, että mitäs luet. No, tekniikan maailmaa (lainasin eilen pinon niitä kirjastosta). Ei siinä mitään, mutta arvatkaapa, mitä mieheni oli lukenut. Kotivinkkiä.

Iltahiljaisuus

Ah, tätä illan tyyntä ja rauhaa! Kello 20:46 koko lapsikööri hiljaisena ja mies taittamassa taivalta rullat allaan. Tuli uusi neljän lapsen ennätys aikaisuudessa. Siitä taidan ansaita kymmenen pistettä. (Täytyy kyllä tunnustaa, että Raine nukutti ne isommat...) Papukaijamerkki sitten siitä, että Aura nukahti ilman raivokasta itkua, tyynesti tillittäen minua, kunnes silmät alkoivat luppasta (äidillä ensin). No, en malttanut vielä jäädä sänkyyn, kun olen siellä tänään maannut enemmänkin vatsaflunssan kourissa. Tällainen ilkeä pöpökin rantautui meille. Eniten ovat taas kärsineet Aini ja Aura (muihin ei ole tullut, toistaiseksi).

Keväthavaintoja

Kyllä se kevät tänne etelään vaan tulee aikaisemmin kuin tuonne Keski-Suomeen! Nyt eletään huhtikuun loppupuolta ja luonnossa on havaittu ainakin leskenlehtiä (miksi ne muuten ovat lesken?), sini-, kelta- ja valkovuokkoja. Lisäksi eilen bongattu yksi orannsi-musta perhonen, ihan sellainen tutunnäköinen. Hm, pitäisiköhän mennä kaivelemaan eläinkirja hyllystä. Myös fasaani- ja harakkapariskuntia nähty perustamassa perhettä. Ääntä niistä ainakin lähtee... Tuossa meidän takapihalla on korkeassa männyssä korkealla harakan pesä ja niiden touhuja seuraillaan.

Omalla pihalla on päästy haravoimisen alkuun ja jännityksellä seurataan, mitä takapihan kukkapenkistä nousee. Toistaikseksi yksi kukkaan asti ehtinyt krookus ja muutama muu tulossa. Muut kasvit vielä tunnistamattomia. Takapihalla kasvaa myös komea, melko hyväkuntoinen karviaispensas ja kaksi muuta, huonokuntoista marja(?)pensasta, vielä tunnistamattomia nekin. Suunnitelmissa on käydä ostamassa kaupasta muutamia orvokkeja etupihan puolelle. Kunhan nyt ensin selviäisi tälle päivälle suihkuun ja kauppaan.

Lisää puutarhajuttuja on tulossa tässä kevään mittaan, jos vaan saadaan kunnalta vuokrattua viljelypalsta. Haettu ainakin on. Ja sinnehän laitetaan ainakin perunaa, porkkanaa, hernettä, tilliä, ruohosipulia, kukkia, sipulia...

Liikutaan

Nämä kaksi pienintä ovat olleet liikkuvaisia jo pitkään, mutta nyt reilun kuukauden aikana on tapahtunut uutta. Aura on oppinut seisomaan ilman tukea ja lähtikin sitten 10kuukauden ikäisenä kävelemään. Ei mennyt kuin pari viikkoa, niin nousi seisomaan ilman käsitukia. Vahvat reisilihakset neidillä! Hän töpsöttelee nyt sitten ympäri huushållia kahden raajan varassa ja kantaa käsissään kaikenlaista epämääräistä tavaraa, mitä vaan saa irtoamaan. Kaksoissisarensa on toistaiseksi tyytynyt pysyttelemään nelivetoasennossa liikkuessaan. Vaikka kyllä se kaksiraajainenkin asento onnistuu. Hän onkin nyt alkanut hioa liikettä nopeammaksi, jotta pysyisi siskonsa perässä. Kädet käyvät tiuhaan läps läps-tahtiin tai jos tavaroita liikutetaan, niin kops kops. Pää painetaan mahdollisimman alas, jotta ilmanvastus pienenee (isin tulkinta). Tässä kuitenkin pienet riskinsä eli naama ottaa yleensä ensimmäisenä vastaan, kun nelivedon rytmi pettää.

Nythän nuo kahden viikon kuluttua täyttävät vuoden ja kakkua suunnitellaan kovaa kyytiä. Saa nähdä vaan, saadaanko yhtään kummia tai mummia synttäreille...

Uutta nettisukupolvea kasvatetaan

Anni matkasi kaverinsa kanssa päiväkerhoon ja kaveri kyseli, että onko Anni käynyt pelaamassa sellaisia virtuaalipelejä. Anni, että mitä ne on. No, sellaisia netissä, että veeveevee-piste-pee-ee... Loppua en kuullut. Anni (tietysti) halusi pistää paremmaksi, kun tajusi, mistä on kyse, joten kysyi, että tietääkös kaveri sellaisia peppi-sivuja, joilla on "sellainen tosi hauska (hmm) piirustusvihkokin. se on veeveevee-pis-te-pee-ee-ep-pi-pis-te-pe-li-pis-te-vi". Hyvin painokkaasti lausuttuna. Kävin kokeilemassa, mutta ei se ihan tuolla osoitteella kuitenkaan löytynyt, mutta hyvä sivusto se kyllä on (siinä oppii länsinaapurin murretta, kun sieltä kotoisin ne sivut).

Mieskin on sen verran välillä turhautunut jälkikasvun innnokkuutteen oleilla koneella, että kun Elsalla viime perjaintaina oli pelivuoro, niin tuhisi jotain toisen tietokoneen hankkimisesta. Niin, ja sen verran voisin tähän lisätä, että meidän lapsemme saavat toistaiseksi pelata vain perjantaisin, 15 minuuttia kerrallaan...

Patikkaretkelle

Naapurimme muutti uuteen asuntoon ja koska se oli pienempi kuin tämä edellinen, meille kotiutui uusi teltta. Sellainen kahden hengen kupoliteltta, joka on sullottu viimeisen päälle viikattuna pieneen pussiin, joka repeää, kun sitä kohti henkäiseekin. Tytöt keksivät tänään, että patikkaretkellehän sitä voisi lähteä. Huutelivat äidille, joka taitteli pyykkejä kodinhoitohuoneessa (lue: vessassa), että ovat juuri lähdössä ja minä tietysti, että menkää ihmeessä. Kuului sellaisen ikean sinisen ison muovikassin (näin siis luulin) kahinaa ja mietin, että mistähän ne sen löysivät ja tarvitaanpa siellä patikkaretkellä paljon tavaraa. Kun aikaa oli kulunut lähdin mukaan patikkaretkelle. Juuri sopivasti, kun teltta oli avattu olkkarin lattialle. Samoin kaikki narut oli auottu, kepit levitetty ja niin edelleen. Naama taisi mennä väärälleen ja kurkusta lähti kova ääni kun selostin neideille (varmasti ainakin kahdeksannen kerran), että se teltta pystytetään vasta kesällä pihalle. Sen teltan muuten sai sullottua takaisin kassiinsa ja vetoketjunkin kiinni, melkein. Kesän jälkeen näin ei todennäköisesti enää ole...

Ai niin, itsetuntoni tuossa äsken koheni kovasti, kun esikoinen kehui ruoanlaittotaitojani. "Äiti, tää (keitettyä makaronia ketsupin kanssa) on NIIIIIN hyvää ruokaa, että voisit laittaa tätä toistekin. Nää makaroonitkin on niin ihanan kippuraisia." Yritän kauheasti roikkua tässä tunnustuksessa samalla, kun lastenhuoneesta kuuluu, että "äiti, sää oot ihan tyhmä, kun et osaa jakentaa mitään majaa mulle ja toi anni on kettu ja mun pitää päästä piijoon..."

Hahtuvaisia

ensimmäistä kertaa sitten vauvojen syntymän on päässyt käsityökärpänen puraisemaan. Viime viikolla valmistui lähes kymmenen kestovaippaa ja sarja baby bornin vaatteita. Nyt tässä on viimeistelyn alla kahden hahtuvaiset villahousut. Nekin vauvoille vaippakäyttöön.
Mielessä pyörii sarja kaikista ihanista projekteista, joita pitäisi päästä toteuttamaan. Sitä vaan mietin, että missä järjestyksessä.
No, ihan ensin on kuitenkin luvattu neuloa siitä ihanasta oranssista hahtuvasta pipo esikoiselle. Ensi talveksi tosin, eli aikaa on...

Tauteja

Lapset päättivät, että muovimatot ovat tylsä lattiamateriaali ja alkoivat laatoittaa lattioita. Siinä on riittänyt siivoamista ja kädet haisevat sille kuuluisalle yrjölle. Tässä on vasta vuorokausi menty ja puolet lapsista vasta sairastaa, mutta silti alkaa olla jo oma mitta täynnä.
Joskus ennen äitiyttä ajattelin, että pahinta varmaan on oksennusten siivoaminen. No, ei se mukavaa ole, mutta siitäkin selviää. Mieheni kunniakkaasti minua paremmin (harmi vaan, että joutuu olemaan puolet päivästä töissä).

Pari päivää myöhemmin...
Aini on sairastanut nyt oikein urakalla. Oksentaa kaiken ulos ja on palannut täysimetykselle, kun mikään ruoka ei mene kurkusta alas. Eilen oli ehkä synkin päivä, tänäänkin on edelleen oksennellut, mutta maitoa on pysynyt myös sisällä ja on jaksanut olla hereilläkin. Pyykin määrä on hirmuinen. Mutta onpa tullut pestyä myös tyynyjä ja peittoja, jotka muuten jäävät vähemmälle huomiolle.

Uusi blogi

Päätin aloittaa uuden blogin pitämisen kyllästyttyäni vanhaan. Pääosassa ovat harrastukset ja kotihommat sekä lasten kanssa touhuaminen. Olisi mukava lukea teidänkin kuulumisianne. Laittakaa niitä vaikka kommentteina tai linkittäkää omiin blogeihinne.

Heti päästiin puuron keittoon

Mitäs ne lapset, kun äiti jämähtää koneelle ja ovat nälkäisiä. No, keittävät tietysti puuroa! Äiti oli jättänyt pöydälle ruisjauhoja kulhoon, kun oli alustanut ruisleipätaikinaa. Esikoinen (joka tykkää ruisjauhoista) oli päättänyt syödä niitä. Kakkonen oli vessassa istunnolla, joten sinne seuraksi. Siinäpä tuli mieleen, että tästähän voi tehdä puuroa. Lasten jakkara nurinpäin ja voilà, kulho valmiina. Aika löysä puuro minun makuuni ja vähän turhan paljon pyykkiä ynnä siivottavaa. Mutta ei se auta, kestettävä on - kuin mies (btw, mies tuli minulle ilmoittamaan, että siellä sikaillaan, hoida sinä).

Ja nyt ruisleipiä pyörittämään!