31.12.2010

Tuoksua ja muuta lahjaa

Joulu tuli ja meni. Oli oikein leppoisaa aikaa, jos ei oteta huomioon öitä. Sillä silloin pikkulikka piti mut hereillä. Teki hampaita juuri joulun alla ja jäi vissiin vähän päälle tuo "häiriö"vaihde. No, selvittiin siitä, kun oli paljon suklaata.

Aattona kävi joulupukki. Kunnollinen kävikin. Soitti edellisenä iltana ja kyseli sopivaa ajankohtaa. Tytöt olivat kuin tulisilla hiilillä, kun kerroin, että joulupukki se siellä soitteli. Kokonaisen vuorokauden. Lahjojakin tuli ja ihan rauhassa sain raivata lähes kaikki vanhat lelut piiloon, sillä nuohan leikkivät vain uusilla näköjään. Saa nähdä, kauanko viihtyvät niiden parissa.

Itse sain hyvän kirjan, jota olen lueskellut nautiskellen, että riittäisi pitkäksi aikaa seikkailuja. Tosin eilen illalla meinasin revetä ruodusta ja tuli luetuksi yli tunti putkeen. Jännitys lisääntyi nääs.
Ja sainhan minä myös hajuvettä. Ihan ok tuoksu, kun käyttää kohtuullisesti. Anni oli äsken vessassa (laittamassa hiuksia!, kun ollaan lähdössä illalla kylään) ja huuteli, saako kokeilla (kolmannen kerran jo aaton jälkeen) mun hajuvettä. Annoin luvan yhteen suihkaukseen. Kohta pelmahti keittiöön virkeä pikkuneiti tukka pinneillä ja suorastaan hajupilvessä. Kyseltyäni, että oliko sitä vaan yksi suihkaus, niin oli, kuulemma. Yksi tuohon polveen. Yksi toiseen polveen. Yksi sukkaan (mutta vain toiseen). Yksi navan seudulle. Yksi käsivarteen. Minkähänlaista matikkaa ne opettaa nykyään koulussa? Mun tiedoissani viisi kertaa yksi ei ole yksi nääs. Tyttö läksi vaihtamaan vaatteet vähin äänin. Nyt ne haiskahtavat pyykkikaapissa.

Vuosi vaihtuu pian ja menemme sitä ottamaan vastaan ystävien luo. Saa nähdä jaksetaanko valvoa puoleen yöhön.

21.12.2010

Perjantaisiivous

Tein perjantaisiivousta (nyt on tiistai). Sitä toissaviikkoista. Löytyi paljon villakoiria. Taas.

Aura on vahvatahtoinen naisenalku. Tiesipä tänäänkin, mistä narusta on vedettävä, jotta äiti tottelee. Halusi istua autossa Annin paikalla ja kun äiti meinasi kieltäytyä turvavyön kiinnittämisestä, niin vetoomus kuului: "Itikin laittaa ten kiinni, että hupt vaan. Kyllä tinäkin otaat." Olihan osattava, kun isikin.

Kohta olisikin sitten joulusiivouksen aika. Jouluvalmistelut ovatkin oikein mallillaan. Tänään laulettiin jo tyttöjen kanssa Kolme yötä jouluun on. Ja ompelin joululiinan päärmeet melkein valmiiksi. Vähän olen tehnyt ruokia ja jouluvalotkin ripustin eilen. Olen päätellyt, että joulu tulee joka tapauksessa. Saa nähdä, mitä tytöt sanovat siitä päähänpistosta, että tontut eivät tänä vuonna jaksa paketoida kaikkia lahjoja papereihin. Ajattelin säästää vaivojani tässä kohdalla ja turvautua pelkkään naruun. Ja ehkä Prisman muovipusseihin.

12.12.2010

Näkökulmaero

Näin äidin näkökulmasta Auralla on välillä turhan kiire vessaan ja pissiä ehtii lirahtaa lirkillinen pikkariin. Juuri äsken tapahtunutta.
Aura: Äiti, mä laitan nää pikkalitkin pyykkiin, kun nuo tukkahoututkin meni likatekti kattikkeetta.
Äiti: Hei, tuliko sulla pissa housuun?
Aura: Ei kun te tuli vaan pikkuten yli.
Äiti: Mutta...
Aura: Ei te ole tama atia. Tää tuli vaan pikkuten yli.

9.12.2010

Oveluus

Kettu on ovela. Kyllä varmasti, vaikkei siitä juuri omakohtaista kokemusta satu olemaan. Meidän lapset on myös ovelia. Jos aloittaa vauvasta, niin ne varmasti kitisee niin kauan, että otetaan vaippa pois. Sitten se onnessaan suuresta vapaudesta pissaa riisujan päälle. Tosi ovelaa.

"Hiiri" söi isoimpien tyttöjen suklaakalenterista suklaapaloista kulmia pois. Kaksi päivää Annikin uskoi, että se oli hiiri, kunnes hoksasi, että asialla täytyy olla ollut joku rakkaista siskoista. Elsa kielsi (olihan hältäkin syöty), Aura kielsi (vakuuttavuutta lisäsi varmaan kovaan ääneen vastattu kielto ja "ÄITI, Anni väittää, että minä oon työny ten kalentelitta enkä vanmatti oo!" Ainikin kielsi. Kunnes ovela isosisko keksi kysyä hunajaisella äänellä (sellainen oikeasti on), oliko Aini saanut liian vähän suklaata äidiltä (3-v ei vielä saa omaa suklaakalenteria) ja siksi syönyt tytöiltä, niin siinä tapauksessa Anni antaisi huomenna omasta kalenteristaan vielä lisää. Tottakai Aini myönsi. Tässä vaiheessa seurasi sitten rangaistus (en nähnyt, mutta kuulin!) ja äänekäs (kuulin vielä paremmin) vastalause. Syyllinen on siis selvitetty ja Annikin lupasi sitten lopulta, että kyllä Ainikin saa oman suklaakalenterin. Kahden vuoden päästä. Kun viisivuotias voi saada sellaisen.

Elsa on herkkusuu. Eilen oli esillä strösseleitä täysi purkillinen, kun koristelin piparkakkutaloa. Vähän väliä tytöllä oli kourallinen salaa haettua herkkua kädessä. Illalla sitten olin lähdössä yläkertaan Rainen avuksi pitämään jotain palikkaa paikallaan (saatiin muuten 37minuutissa yksi poikkikoolaus sivuseinään ja 0,5neliötä villaa lattian täytteeksi), kunhan vauva nukahtaisi. Elsa huolehti kovasti, että kaikki leikkivät hiljaa lastenhuoneessa, jotta vauva nukahtaisi ja kävi useaan kertaan kyselemässä, joko lähtisin. Haistoin lievää käryn hajua tässä käytöksessä ja mainitsin siitä Rainellekin, kun lopulta selvisin ylös. Mitään epäilyttävää ei kuitenkaan illalla havaittu. Nyt kuitenkin paljastui karu totuus, kun koristelun piti jatkua. Sokerikuorrutetuubi on tyhjä. Sokeripallokoristeet ja kullan väriset nonparellit hävinneet melkein kokonaan. Vain lumihiutalekoristeet jäljellä, kun niistä olin sanonut ainakin kolmeen kertaan, ettei niihin kosketa.

4.12.2010

Vanha blogi

http://essir.vuodatus.net/

Laitoin vanhan blogin osoitteen, jotta ei unohtuisi.
Salasana on essi

Makkaratikku

Meidän iskä on reissussa. Me ollaan tyttöjen kanssa reippailtu tänään ruokaostoksille S-markettiin. Tytöt kävelivät oikein reippaasti koko melkein neljän kilometrin edestakaisen matkan. Paitsi viimeiset 3,5kilometriä.

Iltapalaksi olin luvannut tytöille takkamakkaraa. Kun vanhoja tikkuja ei löytynytkään (siis niitä viimetalvisia, jolloin viimeksi oli takkamakkaraa), Anni halusi lähteä hakemaan makkaratikkua. Itse olisin jo halunnut taipua uunimakkaroihin. Otsalampuin ja taskulampuin varustautuneena tyttö lähti ja palasi jo parin minuutin kuluttua. Raahaten sellaista suurehko "tikkua", jossa saisi paistettua kaikki neljä makkaraa kerralla. Tämä tikku oli kokoluokaltaan sellainen, että kun jälkimmäinenkin pää oli saatu saatetuksi sisälle etuovesta, niin etupää oli vessassa. Paksuuttakin oli sen verran, että yhdessä päädyimme siihen, että jos se olisi vielä ollut pystyssä, niin olisimme kutsuneet sitä sieväksi pikku puuksi eikä makkaratikuksi. No, kahdesta sopivan suorasta oksasta veistelimme sitten tikut ja paistoimme makkarat. Syödyiksikin tulivat.

Elämänhallinta

Olen tässä viime päivinä pohdiskellut sanaparia elämän hallinta. Siis että hallitsenko elämääni vai hallitseeko sitä joku muu. Elämän hallintaa on tietty oma sisus, siis että viihtyyko omien ajatustensa parissa. Ja monet paljon konkreettisemmat asiat kuten ruoanlaitto, siivous ja pyykinpesu.

Jos katsotaan ihan vaan ympärille tässä kotona, jossa tällä hetkellä vietän lähes sata prosenttia ajastani, niin arvosanaksi tulee korkeintaan välttävä tai tyydyttävä. Joskus noin kolmen viikon välein on pakko tarttua töihin ja käydä huushålli läpi rätin, imurin ja mopin kanssa. Koko perhe on jo oppinut, että äiti on "vähän kiukkuinen" kun se siivoaa. Tarvitaanhan tähän ponnistukseen vähän kiukkua, että se saataisiin läpivietyä. Sen jälkeen olo on pari päivää tyytyväinen. Tai ainakin yhden. Tai ainakin pari tuntia. Riippuen muun perheen leikkiaktiivisuudesta. Esimerkiksi juuri eilen oli päällä tämä siivousrumba ja jo illalla näytti vähän rähjäiseltä, nyt aamulla jo melkein pommin jäljiltä. Onneksi rakas mieheni yrittää välillä opettaa, että ei se siisteys onnea tuo. Aina voi illalla lasten hiljennyttyä sammuttaa valot, sytyttää pari kynttilää, raivata ehkä enimmät tavarat kasaan nurkan taakse, laittaa soimaan nättiä (joulu)musiikkia ja istua alas nauttimaan hetkestä. Ja vielä parempi, että hän kodinperintönään kyllä järjestelee äkkiä talon,  jos vieraita on tulossa. Aikarajoituksista johtuen se tosin usein tapahtuu muumimeiningillä eli astiat ladotaan sängyn alle odottamaan seuraavaa sadetta, että ne saataisiin tiskattua.

Mistä johtuikin mieleen ruoanlaitto eli on toinen akilleenkantapääni. Osaan toki laittaa ruokaa ja monesti ihan onnistun samaan maistuvaakin sapuskaa, mutta kun sitä pitäisi laittaa joka päivä. Kaksi kertaa päivässä. Ja aamupuuro. Ja välipala (Äiti, miksi aina vaan leipää tai hedelmä?). Ja iltapala (Äiti, miksei KOSKAAN jogurttia? Miksi aina vaan leipää?). No, olen ratkaissut tämän laittamalla ruokaa isoina annoksina. Ja sitten sitä syödään parhaimmillaan (pahimmillaan?) kolmena päivänä peräkkäin, jolloin hyväkään ruoka ei enää maistu kellekään. Ja älkää missään tapauksessa vilkaisko tiskipöytään päin, jos meille eksytte...

No, pyykit sentään sujuu. Jos kriteeriksi riittää, että pyykit tulee pestyä. Siis viimeistään sitten, kun pyykkikaappiin ei enää tunkemallakaan saa yhtään vaatekappaletta. (Silloinkin voi vielä kerätä yhden koneellisen vaatetta lojumaan lattialle!) Ja se hyvä puoli tässä uudessa kodissa on, että kun kodarissa on pyykkitelineiden luon pöytätilaa, niin puhtaita pyykkejä ei tarvitse makuuttaa pyykkivannassa. Tosin se puhtaiden vuori usein hupenee suoraan siitä pöydältä asumisosakkaiden käytettäviksi. Mutta eipähän kulu vaatekaappien saranat.

Tämä kaikki pohdinta johtaa tietenkin siihen päätelmään, että minun elämänhallintani on toki suhtkoht kunnossa. Kaikki johtuu vain niidestä viidestä pikkupimusta (ja ehkä vähän yhdestä isommasta köriläästä), jotka yrittävät järkyttää tasapainoani. Tätä tasapainoa järkytti (erittäin tasapainoisena hetkenä, jolloin pikkuisinpimu oli päiväunilla, kaksospimut päiväkodissa, esikoispimu koulussa ja eskaripimu ulkoilemassa ja minä istuin kutomassa sukkaani - jota kudon aina vapaana hetkenä - kuunnellen radiota ja juoden glögiä) ja sai aikaan koko pohdinnan pölähtäessään vauhdilla sisälle huudellen, että "äiti, sinäkin voisit vähän hallita tuota elämääsi". Ja kysyttäessä perustelu jotakuinkin, että nytkin varmaan istut tietokoneella, kun kuuluu ääntä etkä edes saa sitä joulukoristelaatikkoa annettua meille.

No, laatikko tuli annettua. Jo patistelua seuraavan päivän iltana.