26.6.2013

Lämmintä piisaa!

Onpa se alkukesä vaan vierähtänyt nopeasti. Kohta puolet koululaisten kesälomasta on takana. Onneksi kelit on olleet suosiolliset, niin on ulkoiltu tosi paljon, uitu paljon (paitsi minä) ja kyläilty serkkujen ja kavereiden luona ja kanssa.

Tänään oli toista päivää peräkkäin hirmuinen helle ja kun hiki virtaa joka tapauksessa eikä sitä lapiotakaan jaksa heiluttaa pihalla, niin on sama kiivetä vinttiin talon kuumimpaan paikkaa puuhailemaan. Mm. tällaista sain aikaan:


Maksimekko marimekon viskoositrikoosta. Ihanan vilpoisa kangas! Ihastuin tähän piristykseen marimekon tehtaanmyymälässä. Luultavasti tulen pitämään tätä "koko ajan". 
 Ompelen siis itsellenikin, vaikka valmiita tuleekin kuvattua tosi harvoin. Tänään vain sattui kuvaaja kojeensa kanssa lähistölle juuri, kun tämä valmistui. Lisää ompeluksiakin valmistuu varmaan huomenna. Kelistä riippuen tosin. Kuulemma ukkosta tulossa kovastikin.

Ryytimaalla on päästy sellaiseen vaiheeseen, että olemme omavaraisia salaattien, ruohosipulin ja retiisien suhteen. Ensi viikolla saamme varmaan ekat kypsät mansikat ja porkkarivien harvennustuotteiden juuret ovat keränneet jo sen verran porkkanan ominaisuuksia, että niitäkin voi maistella.
Ja tässä tämän kesän Suurin Aikavaras. Onhan siinä lapioitu hiekkaa ja sepeliä kuorma jos toinenkin, kun on tehty piharakennuksen maatöitä. Nyt alkaa jo syntyä näkyvää jälkeä. 

4 kommenttia:

  1. No niin rouva salaperäinen ;)
    Hieno mekko ja ihana kangas. Minulla vielä tuo Marimekko käymättä, kovasti sormet syyhyää. Siiriä ja Myyryä seuraavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai salaperäinen! Marimekko on ehdottomasti käynnin arvoinen. Tietysti vähän tuurista kiinni, mitä löytää. Viimeksi ostin joustocollareita useassa värissä, tämän keltaisen ja palakorista muutamia raitatrikoita. Seuraavaksi siiriä ja myyryä, kyllä. :)

      Poista
  2. hiano on mekko ja tutun näkönen rouva kuvassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai tunnistat minut! Pikainen vierailu blogissasi ja joitain koordinaatteja löytyi, mutta ei hajuakaan kuka olet. :D

      Poista

Lähetäpä terveisiä! :)