13.8.2013

Siiri ja Myyry meni eskariin




Nämä hupparit on tehty kaavalla, joka oli alunperin raglanpaita (taisi olla pyjamapaita?) jossain vanhemmassa ottobressa. Alkuperäisestä on kuitenkin jäljellä enää raglansaumat. Hupun kaava on otettu jostain vanhasta hupparista, joka varastoista löytyi ja on tietysti liian suuri tyttöjen päähän. Ei se kuulemma haittaa, kun ei niitä huppuja ei pidetä päässä. 


Neiti keltainen olisi halunnut itselleen huppumekon juuri tästä kankaasta. Siiri ja Myyryä ei kuitenkaan riittänyt, niin lupasin tehdä erikseen huppumekon. Sekin on viimeistelyä vaille jo valmis. Myös housuja ja leggareita oli pakko leikata lisää, kun - kuten kuvasta näkyy - tyttöjen housuvarastot on aika pienet.


Hei, meidän eskari alkoi eilen. Moni asia on mietittyttänyt, esim.
"jos tulee kuuma, niin saako pitkähihaisen riisua"
"jos saa riisua, niin pitääkö mennä vessaan riisumaan"
"jos ruokana on maksalaatikkoa ja siinä rusinoita, niin pitääkö ne syödä"
"onkohan siellä sellaisia oikeita kavereita, kun kyllä siellä ehkä kaksi päivää voi leikkiä yksinkin (lue: kahdestaan); ensimmäisenä päivänä eräs leikkikaveri oli tehnyt koko ajan tiskiä kotileikissä eikä ollut tiskannut niitä, vaan oli käskenyt tytärtäni tiskaamaan, niin "eihän sellaista siedä kukaan"
"mihin reppu pannaan, kun mennään eskariin"
"tuleeko äiti varmasti tasan kolmelta hakemaan (ei yhtään etukäteen)"
jne jne...


2 kommenttia:

  1. :D ihania tyttösiä,suloisia eskarilaisia <3 ja niin jännittävä alku koulutielle tuhansine kysymyksineen :) siitä se lähtee...

    VastaaPoista
  2. Voihan ihanuudet! Onneksi heillä on toisensa tukena ja Siiri ja Myyry tukemassa eskariaikaa. Kaverukset nekin :)

    VastaaPoista

Lähetäpä terveisiä! :)