23.10.2016

Pieni olkalaukku ompeluohjeineen

Minulla on opiskeluissa käsityökurssi meneillään ja meillä oli tehtävänä tehdä prosessikuvaus itse valitusta työstä ja dokumentoida se kuvin. Laitan kuvat tännekin, jos vaikka joskus olisi jollekin hyötyä. :) 
Suunnitelma, joka keikahti nurin
Olen pidemmän aikaa kaivannut töihin pientä olkalaukkua, jossa saisi kuljetettua avaimet ja kännykän. Nytpä siis oli sen aika. 


1. Leikkaa tarvittavat kappaleet. Näissä etu- ja takakpl on yhtenä pötkönä, joten pohjaan ei tule saumaa.
2. Jos haluat taskun etupuolelle, kuten minulla, niin leikkaa sekin ja ompele kiinni alareuna ja päärmää yläreuna. Itse laitoin siihen tuollaisen pitsin koristeeksi ja pienen lenkin nauhasta avaimia varten.
3. Tässä siis tasku kiinnitettynä ja päällikangas sekä vuori vierekkäin. Lettikangas on kierrätettyä puuvillaa topista.  Keinonahka taas jämäpala aiemmin tehdystä laukusta. 

4. Ompele lyhyet sivut yhteen oikeat puolet vastakkain. Jos pussin suulle haluaa esim. nappikiinnityksen, voi toiselle puolelle laittaa kappaleiden väliin nauhasta lenkin. 


5. Taita kappaleet niin, että saumat ovat vastakkain ja päällikangas ja vuori eri puolilla. Ompele pitkät sivut, mutta jätä vuoriin toiselle puolelle kääntöaukko. 


6. Jos haluat kulmiin sisennykset, taita tässä vaiheessa päällikankaan alakulma kuvan osoittamalla tavalla ja ompele sauma poikittain sivusaumaan nähden. 


7. Leikkaa kulma pois. Oma sisennys on vain n.1cm. Jos haluat leveämmän "pohjan", ompele pidemmältä. Siinä tapauksessa kannattaa pohjan leveys huomioida suunnitteluvaiheessa. Eli kappaleen pituus tulee olla haluttu korkeus x2 ja pohjan leveys. 
8. Käännä laukku ympäri kääntöaukon kautta. 


9. Päätin laittaa hihnaksi samaa materiaalia kuin taskun suulle eli ompelin vinonauhan yhteen ja sinne väliin tuon rypytetyn pitsin. 
10. Ompelin hihnan käsi kiinni. Sen olisi voinut kiinnittää myös vaiheessa 4 laittamalla lyhyiden saumojen väliin. 



Valmis!

9.11.2014

Pikkuinen askartelu

Jääkaapin ja pakastinkaapin ovet olivat taas kerran täyttyneet kaikenlaisista lippulapuista. Kun magneetit loppuivat kesken, niin lapset hakivat käyttöön vuosia vanhat kirjainmagneetit. Siedin niitä näköpiirissäni aika kauan, mutta tänään lukujärjestykset, orkesteriaikataulut, liikunta-aikataulut, synttärikutsut ym. siiryivät teipattuina kaapin oveen eteisen puolelle. On muuten siistimmän näköinen ratkaisu kuin lerpattavat laput tupakeittiössä joka kulmalta näkyvissä...

Koska laput lähtivät, pääsivät myös kirjainmagneetit eläkkeelle. Samantien huomasin kuitenkin mahdollisuuden käyttää niitä raukkoja uudelleen, kun juuri hankitut washiteipit olivat esillä magneettien vieressä.


Pieni paperinpala kirjainta peittämään ja teippiä nätisti vieriviereen. Eipä uskoisi, että on samat kirjaimet kyseessä! (Tytöt "uhkasivat" askarrella kaikista (kahdestakymmenestä) hienompia, niin arvatkaa vaan, mitä lähipiirin lahjapaketeista löytyy.)


Syksy on mennyt ihan älyttömän nopeasti eli aikaa tuotosten bloggaamiseen ei ole jäänyt. Kaikki on kuitenkin - kiirettä lukuunottamatta - hyvin kotirintamalla. Syyslomalla poikettiin lyhyt visiitti länsinaapurissa. Sieltä löytyi tuliaisena koko perheen pisteenkeräyspeli. Suoritetusta työstä/reippaudesta ym. saa pisteitä, jotka siirretään magneetteina (tässä se aasinsilta edelliseen askarteluun ;) näkyville. Kun koko perhe yhdessä on saanut kerättyä kuvion kokoon, hankitaan palkkio, josta on iloa koko perheelle.  

Ensimmäinen pistekuva kukka muodostumassa.

28.7.2014

Lisää töihinlähtöön valmistautumista

Jostain kummallisesta syystä mun työkalenterin kannet ovat aina ihan vääränväriset. Joinakin vuosina olen koristellut ne perheeni kuvilla tai muuten vaan tarroilla, mutta tänä vuonna päätin ommella uudet kuoret. Kankaaksi valikoitui siksakia ja tekstit piirtelin kahdella eri vahvuisella tussilla. Melko hyvin onnistuin kirjoittelussa. Tosin heti, jos kynän vauhti hidastui, niin väri alkoi levitä, onneksi ei kuitenkaan kovin pahasti. 



Kansien rakenne on yksinkertainen, mutta tässä pari pientä kuvaa sisäpuolelta, joista selviää rakenne ompelevalle. Tämä on kyllä tosi yksinkertainen tehdä, vaikka ei olisi kovin paljon ommellutkaan. ;)


 Sitten vaan odottamaan kouluvuoden alkua! (Ihan vaan pientä jännitystä aloittamiseen aiheuttaa pienimmälle yllättäen puhjennut vesirokko. Eli neiti neljäveellä se olisi sitten juuri koulun aloituksen aikaan...)