1.9.2011

Koulun alkua ja kouluvarusteita(kin)

Koulu alkoi.

Kyllähän se ensimmäinen aamu olikin jännittävä ainakin ekaluokkalaiselle. Onneksi Jyväskylän mummo oli pehmentämässä lähtöjä ensimmäisinä päivinä. Eipä olisi varmaan ilman ihanaa mummoa selvitty!

Kouluja on nyt käyty jo kolmatta viikkoa ja jos jotain on opittu niin se, että siellä on tylsää. Ei opi mitään uutta ja pitää istua paikallaan pulpetissa. Ilman isompia kommelluksia on selvitty. Välillä isosisko on lähettänyt koululaisen matkaan lähes tunnin liian aikaisin, välillä ihan viime tipassa.

Säiden viiletessä tuli ajankohtaiseksi (lopulta oli siis pakko) ommella syksyisempää vaatetta.



Aikaisemmista ulkoilukangaskokeiluista viisastuneena hankin paininjalkaan teflontarrat (tai jotain semmosta se oli) ja ompelukin onnistui ihan yli odotusten. Saumateipit olivat ihan uusi kokemus ja kyllähän nekin kiinnitettyä tuli, vaikkei jälki mitään kauneinta ole. (Ei puhuta nyt sitten mitään niistä palaneista sormenpäistä tai puhdistusta odottavasta silitysraudasta...) Jospa neiti esikoinen nyt sitten pärjäisi syksynsä näillä, vaikka vähän sataisikin ja olisi pimeää.

Laitetaanpa vielä dokumenttia oman maan iltapalasta:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetäpä terveisiä! :)