11.4.2013

Viimeaikaisia ja haasteita

Viime päivät ovat olleet vähän hiljaisia. Vauva valvottelee sen verran, että päivisin ei jaksa tehdä kuin pakolliset. Toissailtana kuitenkin hipsin ompsuun ja leikkelin pari pipoa. Musta pipo on taannoisen arvonnan voittopipo, joka lähtee uudelle omistajalleen lähipäivinä:


Olen jo pidempään mielessäni kehitellyt lippapipoa. (Ja onhan näitä siellä täällä näkynytkin.) Testailuun valitsin pieniä kangaskappaleita, joille ei enää ollut muuta käyttöä. Päättelin, että väritkin ovat sellaiset, jotka eivät kelpaa omille prinsessoilleni. Tuloksena kääntöpipo lipalla, jonka kaksivuotias omi heti itselleen: 



Näitä taidan tehdä useampiakin. 
Eilisen ja tämän päivän olen käyttänyt ison trikookangaspinon taltuttamiseen. Alussa oli reilu kahdeksan metriä kangasta. Nyt on 27 leikattua vaatekappaletta ja yhtenäistä kangasta jäljellä hyvin vähän: 


Tuosta pinosta puuttuu vielä ne viime viikolla leikatut 2,5metriä joustofroteisia mekkoja ja hameita. Että ommeltavaa piisaa nyt...
Tänä aamuna pistin myös väripyykkiä koneeseen. Valkoiset joustikset ja sinivalkoiset pallojoustikset sekä pari kulahtanutta harsoa saivat tyttötaloon sopivat sävyt:


Sain myös ensimmäiset haasteeni Julialta ja Paulalta. Molemmilta tuli sama haaste, niin päätin yhdistää ne. 

Säännöt ovat seuraavanlaiset:


Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa. 

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 


2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 


3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 


4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa. 


5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 


6. Ei takaisin haastamista.


Yksitoista asiaa minusta:


Olen puolivälissä neljättä vuosikymmentäni ja kuuden tytön äiti. Kotoisin sisä-Suomesta ja valunut vuosien myötä etelään. Rahatyökseni olen opettaja; tällä hetkellä päätoiminen äiti, joka haaveilee tienaavansa käsitöillä sen verran, että voisi olla enemmän kotona lasten kanssa. 
Rakastan harrastustani ompelua, mutta tykkään myös harrastaa jumppaa, tarkemmin pilatesta. Olen armoton herkkusuu ja yritän aina vähentää herkuttelua, mutta siitähän ei tule mitään kolmea, neljää viikkoa enempää. 
Elämä on monesti kiireistä ja haaveilenkin usein hiljaisuudesta. Ehkä sillekin tulee vielä aika (tai toivottavasti silloinkin sen katkaisee ompelukoneen surina). 
Jospa siinä tuli yksitoista asiaa.

Nämä kysymykset sain Julialta:
1. Miksi ompelet?
Äitinä käy monesti niin, että omaa työtään ei näe konkreettisesti missään (siivous, pyykkäys, ruoanlaitto). Ompelussa saan aikaan jotain konkreettista, josta voin itse iloita.
2. Milloin ompelet?
Jokaisessa mahdollisessa välissä. Usein vauvan päiväunien aikaan, kun isommat puuhailevat omia leikkejään.
3. Mistä mieluiten hankit kankaasi?
Nettikaupoista. Suosikkeja on monta, mutta esim. KVK, Metsola, Selia ovat tuttuja.
4. Mikä kuosi on tällä hetkellä suosikkisi?
Metsolan retrokukka vihreällä pohjalla
5. Ompeletko mieluummin itselle vai lapsillesi?
Mieluummin lapsilleni, mutta itsellekin jonkin verran.
6. Koska olet ommellut viimeksi jostain muusta kuin joustavasta kankaasta?
Viime viikolla ompelin farkkuja tyttärelle. Ovat vielä vaiheessa.
7. Pidätkö vetoketjujen ompelusta?
EN!
8. Kuka inspiroi sinua?
Moni bloggaaja, joiden tuotoksia käyn kurkkimassa. Toisaalta omien lasten tuikkivat silmät, kun saavat jotain äidin tekemää päälleen.
9. Miksi bloggailet?
Blogi on vähän kuin päiväkirja. Sieltä löytyy myöhemminkin, mitä on tullut tehtyä ja sanottua (lasten enimmäkseen).
10. Missä haluaisit kehittyä bloggailun saralla?
Haluaisin oppia ottamaan parempia valokuvia ja käsittelemäänkin niitä. Aika vain ei riitä ihan kaikkeen...
11. Mistä omassa blogissasi olet ylpeä?
Olen saanut muokkailtua sitä omannäköiseksi ja tallentanut siihen paljon elämään monen vuoden ajalta.

Ja nämä Paulalta:
1.Mistä kaupasta ostat eniten kankaita?
Kestovaippakaupasta tai metsolasta. En ole varma kumpi johtaa.
2.Millainen on "pakko saada" -kangas?
Se on usein lastenkangas, värikäs. Riippuu tarpeista.
3.Mikä on isotöisin ompeluksesi?
Eräs kauan sitten pikkusiskolle tehty juhlamekko.
4.Mitä haluaisit ommella, mutta epäilet, ettei taitosi riitä?
Itselle istuvia vaatteita, mutta oma kroppa asettaa haasteita. :)
5.Onko sinulla ns "ufo-laatikko" eli keskeneräisten töiden säilytyspaikka?
Ei laatikkoa, mutta niitä ufo-pinoja lojuu kyllä ompsussa siellä täällä.
6. Jos, niin millaisia töitä siellä majaillee ja miksi ne on sinne joutuneet? :)
Usein ompelu keskeytyy päiväunien loppuessa ja sitten inspiraatio onkin jo hävinnyt...
7. Ompeletko muille kuin perheellesi?
En paljon, mutta silloin tällöin esim. kummilapsille tai lasteni serkuille.
8. Paljonko ompelet?
Päivittäin, viikottain, harvemmin...Useamman kerran viikossa.
9. Mitä ompeleminen merkitsee sinulle?
Se on rentoutusta, terapiaa...
10. Luuletko harrastavasi ompelua aina?
Toivottavasti minulla tulee ainakin aina olemaan joku yhtä rentouttava ja antoisa harrastus.
11. Suurin unelmasi tähän harrastukseen liittyen?
Tää on paha. :)

Haasteen siirtäisen eteenpäin seuraaville:
Eetukka, Aape ja Taaperot
Marian huoneessa
PamPau
Villapata kiehuu
Kangaskaapin kätköistä
Pullaposken maailma
Svipustina
Mesimarja
Kukikkaat kuosit
Sitä sun tätä

En ole lukijana teidän kaikkien haastamieni blogissa, mutta seurailen säännöllisesti. :)
Kysyn teiltä seuraavat kysymykset:


1. Kuka olet?
2. Kuinka kauan olet pitänyt blogia?
3. Miksi bloggaat?
4. Mistä itse tykkäät eniten omassa blogissasi?
5. Mitä osa-aluetta haluaisit kehittää blogissasi?
6. Kuinka paljon käytät aikaa bloggaamiseen?
7. Entä ompeluun ja muihin käsitöihin?
8. Mikä on lempimateriaalisi ja miksi?
9. Mitä teit juuri ennen näihin kysymyksiin vastaamista?
10. Mistä haaveilet?
11. Mitä pelkäät?

5 kommenttia:

  1. Hei!! kiitos haasteista

    en osa kirjoittaa niin hyvin suomen kieli että voisin kertoa asioita niin tarkka kuten haluaisin, joten en vasta kysymyksiin

    kiitos silti että laitoit minulle haasten :-))
    t Jana

    VastaaPoista
  2. kiitos haastesta ja kiva kun käyt kurkkimassa blogiani! täytyy varata vähän enemmän aikaa tähän.

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! Taidan olla (taas) tylsä ihminen ja jättää jatkamatta kuitenkin, to-do-lista on tällä hetkellä niin pullollaan monenlaista että blogi tahtoo muutenkin jäädä päivittämättä...

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta. Lupaan perehtyä haasteeseen näin myöhässä (nyt lähipäivinä). :)

    VastaaPoista
  5. Nyt on haasteeseen vastattu blogissani! Olipa vaikea keksiä uusia kysymyksiä. :)

    VastaaPoista

Lähetäpä terveisiä! :)