10.10.2013

Yksi tapa tehdä ruusuke

Tässä pieni kuvallinen ohjeistus tuohon trikooruusukkeeseen, jollaisia olen nyt väsännyt useita. 

Ensin leikataan pitkä suikale, tässä n. 4x50cm. Suikaleen keskelle pituussuunnassa ommellaan rypytyslanka. Tuossa kuvan vaiheessa olen jo hiukan rypyttänyt alkua.


Sitten suikale taitetaan kaksinkerroin oikeat puolet ulospäin. Taitettu ja rypytetty suikale hakeutuu itsestään pyöreään muotoon. Tässä suikale oli melko lyhyt, niin en laittanut ryppyä kovin paljon. (Edellisen postauksen keltaisessa pipossa suikaleella taisi olla pituutta 70cm, niin rypytin paljon enemmän.)


Suikale asetellaan ommeltavan kohdan päälle. Tässä se tuli ruttupipoon. Suikaletta kannattaa rypyttää aina vain muutaman senttimetrin matkalta ja asetella se paikalleen, jonka jälkeen ommellaan läheltä taitereunaa suoralla ompeleella. (Kuvassa aplikointipaininjalka, jotta idean näkisi paremmin. Homma toimii hyvin ihan tavallisellakin paininjalalla.)


Kun ompelee aina hiukan eteenpäin ja asettelee suikaletta edellistä kierrosta hiukan sisemmäksi, niin lopputulos on jotakuinkin tämännäköinen. 


Tällä kertaa ompelin tuohon keskelle vielä napin koristeeksi, kun sattui löytymään juuri oikeanvärinen ja -kokoinen yksilö nappipussista. 


Päivittäinen ompeluhetkeni sijoittuu usein iltapäivään, kun vain kaksi pienintä ovat kotona, joista se pienin nukkuu päiväunia. Jos kolmevuotias on yhteistyökykyinen, niin ehdin siis ommella. Tänään kolmevuotias oli yhteistyökykyinen, haki välillä aika suikaleita saumurisilppujen seasta. Jouduin kysymään, mitä nuo ovat, kun en tajunnut lainkaan. Mutta nythän sen näkee ihan selvästi, että isossa kulhossa spagettia, pienemmissä kinkkusuikaleita ja porkkanaraastetta. :)


Ps. Laittakaa kysymyksiä, jos joku kohta vaatii lisäselvitystä. :)

3 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Enpä ollut ajatellut, että rypytyksen voisi tehdä noin kätevästi, vau. :)

    VastaaPoista
  2. Minä en ole mikään väkertäjä eli silloin kun pitää väkertää, niin tehdään sitten mahdollisimman oikoen. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä rusettiohje. Pitääpä pistää korvan taakse :)

    VastaaPoista

Lähetäpä terveisiä! :)