21.4.2008

Liikutaan

Nämä kaksi pienintä ovat olleet liikkuvaisia jo pitkään, mutta nyt reilun kuukauden aikana on tapahtunut uutta. Aura on oppinut seisomaan ilman tukea ja lähtikin sitten 10kuukauden ikäisenä kävelemään. Ei mennyt kuin pari viikkoa, niin nousi seisomaan ilman käsitukia. Vahvat reisilihakset neidillä! Hän töpsöttelee nyt sitten ympäri huushållia kahden raajan varassa ja kantaa käsissään kaikenlaista epämääräistä tavaraa, mitä vaan saa irtoamaan. Kaksoissisarensa on toistaiseksi tyytynyt pysyttelemään nelivetoasennossa liikkuessaan. Vaikka kyllä se kaksiraajainenkin asento onnistuu. Hän onkin nyt alkanut hioa liikettä nopeammaksi, jotta pysyisi siskonsa perässä. Kädet käyvät tiuhaan läps läps-tahtiin tai jos tavaroita liikutetaan, niin kops kops. Pää painetaan mahdollisimman alas, jotta ilmanvastus pienenee (isin tulkinta). Tässä kuitenkin pienet riskinsä eli naama ottaa yleensä ensimmäisenä vastaan, kun nelivedon rytmi pettää.

Nythän nuo kahden viikon kuluttua täyttävät vuoden ja kakkua suunnitellaan kovaa kyytiä. Saa nähdä vaan, saadaanko yhtään kummia tai mummia synttäreille...