25.9.2011

Housuja

Esikoinen valitteli pehmohousujen puutetta, kun ei jaksaisi aina pitää vaan farkkuja. Tutkimme housukaapin, jossa mielestäni piti olla ainakin kolmet collarit. Totesimme, että yhdet ovat sopivat ja kahdet on pyykkikone kutistanut, vaikka ovat 130-senttisiä ja näin ollen pitäisi olla ihan sopivia.
Taas löytyi yksi syy lisää ommella itse peruscollaritkin, kun niiden kankaat saa sentään kutistettua ennen kokoon kursimista.

Tuloksena syntyikin sitten kolmet pehmohousut, yhdet collarit, yhdet joustofroteiset ja yhdet velouriset. Itselleni ompelin jumppahousut mamman vanhasta hameesta, jonka kangas oli juuri sopivaa. Lisäksi hajotin tässä taannoin marimekon yömekon kappaleiksi ja nyt ompelin siitä kaksi t-paitaa edellämainituille. Kangaskaappiin syntynyttä (pienen pientä) koloa täytyi sitten tietenkin  täyttää uudella satsilla kankaita, tällä kertaa taasen Saksasta tilattuja. Nämä kankaat tulevat lie viimeistään keskiviikkona.


Ja mitäs vielä, niin, kiitos kolmen viikon sisälle sattuneen koulutuspäivän aloitin uuden neuleprojektin, joka on jo melkein valmiskin, vaikkei vielä kuvatessa ollut sitä. Tämä täydellinen lankaväritys löytyi täältä. Esikoinen katseli aikansa, kun istuskelin kutomassa ja kysyi sitten, askartelinko itse puikkoni grillitikuista. Juuri, kun olin lopultakin pitkään harkittuani satsannut yli kympin bambuisiin kilisemättömiin tikuttajiin.

1 kommentti:

  1. Tack för besöket i min blogg. Oj vad fina kläder du syr!
    Jag visste inte om den där butiken i Klövskog, tack för tipset.

    VastaaPoista

Lähetäpä terveisiä! :)