Tässä meidän isompi kaksikkomme poseeraa kameralle. Niinkuin näette, tarvitsevat ehkä vielä harjaannusta.
No, joka tapauksessa nämä ovat oikein pirteitä tapauksia. Anni, joka on puoliksi epävirallisesti eskari opettelee tärkeitä elämäntaitoja kuten (kuuman) perunan kuorimista. "ääääiitii! Tää on liian kuuma!" Vanhempina opetellaan sietämään pettymyksen sietämisen harjoittelua. Kun ei pääse esim. kauppareissulle mukaan, niin "ai, no minä en sitten vissiin kelpaa mukaan ikinä. Enkä edes ikinä tule mukaan vaikka pyytäisittekin. Enkä varmasti ainakaan lähde sinne tyhmälle tontille..."
Elsa haluaisi olla vauva, joka puetaan aamuisin ja silitetään uneen iltaisin. Kun tässä viime aikoina on erilaisin kannustein (eikös ne ole muotia aikuistenkin maailmassa?) yritetty opettaa oma-aloitteisuutta ja hyviä käytöstapoja, niin on päästy jo vähän alkuun. Seuraava uimahallireissu tulee, kunhan poromagneetti on jaksanut kiivetä rappuset ylös asti. Ja porohan kiipeää tällä kertaa vain, jos ns. vessasanoja ei lausuta kovin julkisesti...
Tää nuorempi kaksikko on alkanut saada erehdyttävästi oireita ns. uhmaiästä. Itse kutsuisin sitä kyllä mieluummin tahtoiäksi. Nääs, minä tahdon "pe-ii". Eikä mikä tahansa peli, vaan juuri sitä oikeaa saatetaan joutua etsimään kymmenien palapelien joukosta. Vielä enemmän melua (varmasti pienten lasten vanhempien kestovihollinen nr.1) aihettaa tappelu leluista. Jos juuri saadaan - usein myös isosiskojen suosiollisella avustuksella - uskoteltua Ainille, että hän tarvitsee juuri nyt koirapehmoa eikä Elsan vauvanukkea, niin kun Aura tulee näkysälle ihan minkä tahansa lelun kanssa, niin eiköhän Ainin pidä saada juuri se. Ja vice versa.
Aura on alkanut myös puhumaan paljon. Hän toistelee perässä jo vaikeitakin sanoja ja tulee vaikka kertomaan, että "äi-ti, nano, anna tettä". Ja tämä hyvin määrätietoisesti. Tai kuten hän eräänä iltana toisteli Ainille: "Kakka pyl-ly" Aini tietysti nauraa käkätti kippurassa ja yritti matkia, mutta hänen kielensä ei vielä taivu neljään peräkkäiseen tavuun.
Meillä on punainen ja keltainen muovinen ruokakaukalo ja niiden jakaminen sujui pitkään hyvin, kunnes yhtäkkiä eräänä päivänä syntyi hirmuinen kalabaliikki tyyliin "ei, äiti, ei, kauka!!!" Ja molemmat hokivat samaa lorua. Lopulta melkein jo hermostuttuani selvisi, että halusivat vaihtaa kaukalot (yllättäen kuitenkin yksimielisesti), kun olivat saaneet väärän väriset.
Aini on edennyt itsenäistymisen saralle ja kymmenen metrin päähän äidistä, jos mitataan sänkyjen sijaintia. Jokunen viikko sitten kokeilimme siirtää Ainin sängyn isojen tyttöjen huoneeseen. Jo parin yön tassuttelukeikkojen jälkeen yöt alkoivat sujua hienosti. Takapakkia on otettu vain muutamana viime yönä, kun neiti on ollut vähän nuhainen ja yskäinen. Viime yönä Aura olikin oikein kiukkuinen, kun herättyään pyrki äidin kainaloon nukkumaan ja sieltä löytyikin Aini. Nousi istumaan ja komensi kiukkuisesti "Aini, aini". Rauhoittui hetkeksi isin kainaloon, mutta lopulta oli pakko siirtää nukahtanut Aini hänen sänkyynsä ja päästää neiti äidin kaijoon, että saatiin edes vähän unta kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lähetäpä terveisiä! :)