30.3.2009

Jatkuukin pian

Tänään tuntuu, että nyt täytyy kirjoittaa jatkoa eiliseen. Tänään on ollut ns. tapahtumarikas päivä.

Tuossa illankähmässä, juuri kun iskä tuli kotiin raksalta, niin Anni oli istunnolla pidemmän kaavan mukaan (kirjoja, saksia ym. mukana viihdykkeenä). Elsa pujahti vessaan ja oli saanut päähänsä pyytää (tähän versioon päädyttiin puoli tuntia kestäneiden osapuolten yhteisten ja erillisten kuulemisten jälkeen) Annia leikkaamaan tukkaansa. Yleensä Anni on harjoittanut tätä poistetaan koko etutukka ja niskavillat kerralla -tekniikka, mutta päätti nyt kokeilla sellaista otetaan tukko sieltä, toinen täältä -menetelmää. No, tulos tekijänsä mukainen. (Jälleen kerran tämä tapahtui, kun äiti oli käytellyt hiussaksia lasten hiuksiin viikonloppuna. Mitä isot edellä, sitä...)

Kovin on yskäistä tuo jälkikasvu ja unentulo tiukassa, kun yskänpuuska iskee maate mentyä. Mutta tämän illan valaisi kyllä tuo pikkukaksikko, kun kuullessaan iltarukouksen, pistivät molemmat kädet ristiin ja lopuksi Aini hyvin selkeästi (niin selkeästi kuin tutti suussa voi) tokaisi "mamme". Kyllä moni asia tarttuu noihin näköjään jo.

Ja tämä viimeinen ei ole maksettu mainos. Alkoi vaan mietityttää, että jos jossain muussa lapsiperheessä on ongelmia hammastahnan käytössä, niin seuraava niksi voisi auttaa (ainakin puoleen perheen lapsista). Taustaa sen verran, että perheessämme on aina käytetty lastentahnaa, sellaista, jossa on muumin tai herra Hakkaraisen tai muun tuiki tärkeän henkilön kuva, ja joka mieluiten on vaaleanpunaisessa tuubissa (miksi se tahna muuten on silti sinistä, sitä kyselee Anni usein). Se maistuu hyvälle (pahalle) eikä sitä ole tarvetta sylkäistä pois lopuksi, vaan helpommalla pääsee, kun nielaisee. Huolimatta hammashoitolan tätien varoituksista olin jo luovuttanut tässä asiassa ja siirtynyt odottamaan hamaa tulevaisuutta. No, tässä viikko takaperin laitettiin iskä ostamaan tahnaa lapsille, minkä seurauksena meille tuli Pirkka lasten hammastahnaa. Se haisee pahalle, maistuu ilmeisesti vielä pahemmalle ja vähän jopa kirveltää kauan suussa pidettäessä. Siis täydellistä tarkoituksiimme. Tytöt ovat nyt äkkiä oppineet ottamaan tahnaa vain sen pikkusormen kynnellisen ja sylkemään tahnan kiltisti pois. Enää tarvitsee opettaa pikkuiset samoille tavoille. Heille tahna maistuu. Ovat sentään oppineet irvistämään, että saadaan etuhampaat pestyä.

Ja vielä ps. Raine ei kuvan harhautuksesta huolimatta (tietääkseni) ole alkanut tupakoimaan. Kyseessä oli vaimon källi rakkaalle aviomiehelle. Paljastettakoon tämä asia nyt yleisöpalautteen runsaudesta johtuen.

1 kommentti:

  1. Piti vielä tulla kuittailemaan, että olikohan tuo Essin källi sittenkin vain vaimon toiveajattelua?? :p

    VastaaPoista

Lähetäpä terveisiä! :)