30.6.2013

"Nauti uusia perunoita ja voita 
mansikoita ja makkaroita. 
Tee saunaan tuore vasta 
varpaat veteen kasta.
Hakkaa liiteriin halkoja 
oio nurmikolla jalkoja. 
Ihastele poutapilviä 
siristele auringossa silmiä. 
Haista kesän tuoksut 
unohda turhat juoksut. 
Muista paljon lekotella 
laiturilla elämää hekotella. 
Mieti kivoja juttuja 
tapaa ystäviä ja tuttuja. 
Älä murehdi ötököitä 
vietä rauhallisia kesäöitä!"


Leikkasin nämä mekot jo aikaa sitten. Sitten hajosi saumuri ja jouduin odottelemaan uutta. Uusi tarkoittaa tässä iältään määrittelemätöntä, vanhaa konetta, joka kuitenkin oli minulle oikea aarre: baby lock by juki. Vanhaan (iältään oikeasti siis paljon nuorempaan) koneeseeni verrattuna tämä kehrää kuin kissa. Kuulostaa ihan kuin se hymistelisi innosta päästessään ompelemaan.

Nämä mekot on muokattu OB 3/13 seasaw (?)-mekon pohjalta liivimekoiksi. Kukkaista on kavennettu reilusti, palloistakin hiukan alkuperäisistä mitoista. Alun perin ajattelin tehdä yhden kukkaisen ja yhden palloisen mekon, mutta päädyin kuitenkin sekoittamaan kuosit. Toisen käyttäjän mielestä hyvä, toisen mielestä surkea ratkaisu. Yritä siinä sitten miellyttää näitä melkein eskarilaisia...

Konerintamalla muutakin uutta. Olen jo pidempään haaveillut pfaffin ompelukoneesta. Eräs ompeluystäväni (tyttäreni keksimä nimitys henkilöille, joiden kanssa juttelen ompelusta/tilailen kankaita yhdessä) osti tämän koneen jo talvella ja on kehunut sitä. Ompelukonehuollossakin sitä kokeilin ja ajattelin, että joudun vielä säästämään, jotta minulla on varaa ostaa se. Kone on pfaffin select 3. Pfaff teki siitä viime vuonna juhlavuoden mallin, joka on sama, mutta lisävarusteilla. Nyt sitten törmäsin tähän koneeseen sattumalta (!, mitenhän ollaan sattumalta saksalaisen ompelukonekaupan sivuilla) lähes puoleen hintaan suomalaisesta ohjevähittäishinnasta. Myivät tämän juhlamallin koneet poistohinnalla. Carpe diem, siis!

Tilaamisesta (lauantai) kesti maanantaihin, että tilaus lähti Suomea kohti ja torstaiaamuna jo postipoika soitteli ovikelloa. Eli nopeaa toimintaa myös siellä suunnalla.

Uudet työkaluni

Vanha koneeni siirtyi toistaiseksi tyttären koulupöydälle. Samalla ihan huomaamatta tilkkulaatikko siirtyi pois oman työpöytäni alta. Esikoinen ompeli jo "omallaan" pikkusiskon nukelle vaatteita.

Lopuksi arvoitus: Mikä tämä on? Koneen laatikko löytyi tällaisesta käytöstä noin vartin kuluttua sen avaamisesta. 

26.6.2013

Lämmintä piisaa!

Onpa se alkukesä vaan vierähtänyt nopeasti. Kohta puolet koululaisten kesälomasta on takana. Onneksi kelit on olleet suosiolliset, niin on ulkoiltu tosi paljon, uitu paljon (paitsi minä) ja kyläilty serkkujen ja kavereiden luona ja kanssa.

Tänään oli toista päivää peräkkäin hirmuinen helle ja kun hiki virtaa joka tapauksessa eikä sitä lapiotakaan jaksa heiluttaa pihalla, niin on sama kiivetä vinttiin talon kuumimpaan paikkaa puuhailemaan. Mm. tällaista sain aikaan:


Maksimekko marimekon viskoositrikoosta. Ihanan vilpoisa kangas! Ihastuin tähän piristykseen marimekon tehtaanmyymälässä. Luultavasti tulen pitämään tätä "koko ajan". 
 Ompelen siis itsellenikin, vaikka valmiita tuleekin kuvattua tosi harvoin. Tänään vain sattui kuvaaja kojeensa kanssa lähistölle juuri, kun tämä valmistui. Lisää ompeluksiakin valmistuu varmaan huomenna. Kelistä riippuen tosin. Kuulemma ukkosta tulossa kovastikin.

Ryytimaalla on päästy sellaiseen vaiheeseen, että olemme omavaraisia salaattien, ruohosipulin ja retiisien suhteen. Ensi viikolla saamme varmaan ekat kypsät mansikat ja porkkarivien harvennustuotteiden juuret ovat keränneet jo sen verran porkkanan ominaisuuksia, että niitäkin voi maistella.
Ja tässä tämän kesän Suurin Aikavaras. Onhan siinä lapioitu hiekkaa ja sepeliä kuorma jos toinenkin, kun on tehty piharakennuksen maatöitä. Nyt alkaa jo syntyä näkyvää jälkeä. 

22.6.2013

Arvontamainos




Mainostan tässä tällaista arvontaa, joka on ihan huippu! Kyseiseen blogiin pääsee täältä. Tutustumisen arvoinen paikka, jos et ole vielä tutustunut.

17.6.2013

Hummani hei!

"Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa-aa.
Ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa!
Juokse hepo hiljaa, kanna pikku Siljaa,
kanna kotiin saakka, kevyt, kallis taakka."

Tähän taloon iski vähän hivuttaen, eräiden serkkutyttöjen suosiollisella avustuksella, kepparikuume. "Äiti, osta mulle keppari" jne. No, enhän minä osta. Teen.

Sandra ja Siggel sekä emännät 
Tällaiset väkersimme yhteistyössä koululaisten kanssa kesäloman aluksi. Kaava Suuren käsityön nettikaava. Silmien idea Mutturalla-blogista (joka sivumennen sanoen on esikuvani ja saanut minut mm. edes kokeilemaan aplikointia).

Aivan uutukaisina nämä hummat matkasivat heti viikoksi Keski-Suomeen lomalle. Olivat päässeet kokeilemaan ihan oikeita esteitäkin. Kiitos Saukkolan väelle täysihoidosta ja kaikesta päätellen Elämän Parhaasta Lomasta!

Loppuun pari kukkasta, joita meillä näkyi viime viikolla. Pihaan istuttaman ruusut paljastuivat juhannusruusuiksi tosi tummanpunaisten sijaan. (=Älä hae vieraasta puutarhasta ilmaisia ruusunalkuja, joiden lajista ei ole tietoa, jos haluat jotain tiettyä. Vieressä kasvoi pensas, jossa oli niitä tummanpunaisia kukkia.)


Erästä synttäriä juhlittiin marsipaanigerberan kera.


4.6.2013

Hellehaalari. Kiireesti, kiitos!

Nyt voi varmaan tunnustaa, että helle pääsi yllättämään. Olin luullut, että ehdin tulevina sadepäivinä paikata pienimmäisen hellevaatepulaa ennen heinäkuun helteitä. Jostain syystä meiltä puuttuu tuon 74-senttisen kokoiset kevyet vaateparret. Eilen illalla sitten kajosin kuviopuuvillapinoon ja löysin keltaraidan, joka pyysi päästä shortsihaalariksi. Homma eteni suunnilleen näin:


 Pidin mallina 56cm -kokoisia (Joo! kymmenen vuoden takaa) housuja, jotka nyt ovat juuri sopivat ja käytössä caprileggareina. Yläosaan lisäsin pituutta niin paljon, että kappale ulottui kainaloon saakka. Reunasta jäi suikaleet, joista ompelin solmimisnauhat. Yläreunaa muotoilin niin, että etukappale on reilun sentin korkeampi kuin takakappale.


 Ensin ompelin housut kuten normaalisti. Lahkeisiin taitoin 2,5cm sisäpuolelle ja ompelin sentin välein suorat ompeleet, joihin jätin pienet aukot kuminauhoja varten. Pujotin kuminauhat ja suljin aukot. Sama toimenpide yläreunassa, mutta taitoin sisäpuolelle 3,5cm ja laitoin kolme kuminauhakujaa. Lopuksi kiinnitin olkanauhat, joiden pituus n.24cm/nauha. Takapuolelle vähän lähemmäs toisiaan kuin etupuolelle.


Haalarista tuli ihan käyttökelpoinen, vaikka vartalo-osassa voisi olla pari senttiä enemmän korkeutta.


Ps. Tällainen Hugo-pöllö lenteli kakkosluokkalaiselta opettajalle, joka on opettanut neitiä ensimmäiset kaksi kouluvuotta. Jouluna opettaja sai kaksi kettupehmoa, Kullan ja Murun, joille ompelin samanlaiset vaatteet kuin näillä veitikoilla aapiskirjassa on. (Kuvaa näistä veitikoista googletellessa huomasin, että joku muukin oli saanut saman idean. :)) Nyt neiti halusi itse tehdä tyynyn. Niinpä ehdotin, että piirrettäisiin kangastusseilla joku saman kirjasarjan hahmoista tyynyksi. Hugo-pöllöhän se valikoitui, ja hienon pöllön saimmekin aikaan yhteistyöllä. Kynän tilalle vaihdoimme ruusun.


3.6.2013

Takki toisellekin

Jotkut asiat sujuu paremmin kuin toiset. Tätä takkia tein kauan. Kankaan ostin pari vuotta sitten jo marimekolta, takkia varten. Aiemmin kevättalvella tein tämän takin toiselle kaksosista. Toisellekin piti tehdä, mieluiten erilainen. Siispä potpuri käyttöön.

Kaavan alkuperä on OB 1/13 against the wind. Koska takin käyttäjä on malliltaan kukkakeppien kuningatar -sarjaa, niin kavensin takkia reilusti alkuperäisestä 116cm kaavasta. Pituudet lisäsin 122cm mukaisiksi, mikä on vielä hiukan reilu, mutta meneepähän vielä syksylläkin sama takki. Madalsin hupun etureunaa, kun olisi tullut leuan eteen muuten. Taskut tein sivusaumaan. Olin ensin laittamassa isot taskut eteen, mutta ne rikkoivat mielestäni kuvion rumasti, niin päädyin piilossa oleviin versioihin.





Tätä tehdessä opin muun muassa, että vetoketjua ostaessa kannattaa tarkistaa jo kaupassa, että se toimii. Ei ole kiva huomata sen olevan toimimaton, kun se on jo ommeltuna paikalleen. 

Ompeluaika on ollut kortilla viime aikoina. On tehty pihahommia ja viime viikon olin yksin lasten kanssa, niin en ehtinyt edes ajatella ompelua. Kun vielä saumurikin on rikki enkä saa lainasaumurin tikkiä kuntoon, niin ompeluloma on taattu. Onneksi kuitenkin eräs pieni on ehtinyt uida kankaissa: