31.12.2010

Tuoksua ja muuta lahjaa

Joulu tuli ja meni. Oli oikein leppoisaa aikaa, jos ei oteta huomioon öitä. Sillä silloin pikkulikka piti mut hereillä. Teki hampaita juuri joulun alla ja jäi vissiin vähän päälle tuo "häiriö"vaihde. No, selvittiin siitä, kun oli paljon suklaata.

Aattona kävi joulupukki. Kunnollinen kävikin. Soitti edellisenä iltana ja kyseli sopivaa ajankohtaa. Tytöt olivat kuin tulisilla hiilillä, kun kerroin, että joulupukki se siellä soitteli. Kokonaisen vuorokauden. Lahjojakin tuli ja ihan rauhassa sain raivata lähes kaikki vanhat lelut piiloon, sillä nuohan leikkivät vain uusilla näköjään. Saa nähdä, kauanko viihtyvät niiden parissa.

Itse sain hyvän kirjan, jota olen lueskellut nautiskellen, että riittäisi pitkäksi aikaa seikkailuja. Tosin eilen illalla meinasin revetä ruodusta ja tuli luetuksi yli tunti putkeen. Jännitys lisääntyi nääs.
Ja sainhan minä myös hajuvettä. Ihan ok tuoksu, kun käyttää kohtuullisesti. Anni oli äsken vessassa (laittamassa hiuksia!, kun ollaan lähdössä illalla kylään) ja huuteli, saako kokeilla (kolmannen kerran jo aaton jälkeen) mun hajuvettä. Annoin luvan yhteen suihkaukseen. Kohta pelmahti keittiöön virkeä pikkuneiti tukka pinneillä ja suorastaan hajupilvessä. Kyseltyäni, että oliko sitä vaan yksi suihkaus, niin oli, kuulemma. Yksi tuohon polveen. Yksi toiseen polveen. Yksi sukkaan (mutta vain toiseen). Yksi navan seudulle. Yksi käsivarteen. Minkähänlaista matikkaa ne opettaa nykyään koulussa? Mun tiedoissani viisi kertaa yksi ei ole yksi nääs. Tyttö läksi vaihtamaan vaatteet vähin äänin. Nyt ne haiskahtavat pyykkikaapissa.

Vuosi vaihtuu pian ja menemme sitä ottamaan vastaan ystävien luo. Saa nähdä jaksetaanko valvoa puoleen yöhön.

21.12.2010

Perjantaisiivous

Tein perjantaisiivousta (nyt on tiistai). Sitä toissaviikkoista. Löytyi paljon villakoiria. Taas.

Aura on vahvatahtoinen naisenalku. Tiesipä tänäänkin, mistä narusta on vedettävä, jotta äiti tottelee. Halusi istua autossa Annin paikalla ja kun äiti meinasi kieltäytyä turvavyön kiinnittämisestä, niin vetoomus kuului: "Itikin laittaa ten kiinni, että hupt vaan. Kyllä tinäkin otaat." Olihan osattava, kun isikin.

Kohta olisikin sitten joulusiivouksen aika. Jouluvalmistelut ovatkin oikein mallillaan. Tänään laulettiin jo tyttöjen kanssa Kolme yötä jouluun on. Ja ompelin joululiinan päärmeet melkein valmiiksi. Vähän olen tehnyt ruokia ja jouluvalotkin ripustin eilen. Olen päätellyt, että joulu tulee joka tapauksessa. Saa nähdä, mitä tytöt sanovat siitä päähänpistosta, että tontut eivät tänä vuonna jaksa paketoida kaikkia lahjoja papereihin. Ajattelin säästää vaivojani tässä kohdalla ja turvautua pelkkään naruun. Ja ehkä Prisman muovipusseihin.

12.12.2010

Näkökulmaero

Näin äidin näkökulmasta Auralla on välillä turhan kiire vessaan ja pissiä ehtii lirahtaa lirkillinen pikkariin. Juuri äsken tapahtunutta.
Aura: Äiti, mä laitan nää pikkalitkin pyykkiin, kun nuo tukkahoututkin meni likatekti kattikkeetta.
Äiti: Hei, tuliko sulla pissa housuun?
Aura: Ei kun te tuli vaan pikkuten yli.
Äiti: Mutta...
Aura: Ei te ole tama atia. Tää tuli vaan pikkuten yli.

9.12.2010

Oveluus

Kettu on ovela. Kyllä varmasti, vaikkei siitä juuri omakohtaista kokemusta satu olemaan. Meidän lapset on myös ovelia. Jos aloittaa vauvasta, niin ne varmasti kitisee niin kauan, että otetaan vaippa pois. Sitten se onnessaan suuresta vapaudesta pissaa riisujan päälle. Tosi ovelaa.

"Hiiri" söi isoimpien tyttöjen suklaakalenterista suklaapaloista kulmia pois. Kaksi päivää Annikin uskoi, että se oli hiiri, kunnes hoksasi, että asialla täytyy olla ollut joku rakkaista siskoista. Elsa kielsi (olihan hältäkin syöty), Aura kielsi (vakuuttavuutta lisäsi varmaan kovaan ääneen vastattu kielto ja "ÄITI, Anni väittää, että minä oon työny ten kalentelitta enkä vanmatti oo!" Ainikin kielsi. Kunnes ovela isosisko keksi kysyä hunajaisella äänellä (sellainen oikeasti on), oliko Aini saanut liian vähän suklaata äidiltä (3-v ei vielä saa omaa suklaakalenteria) ja siksi syönyt tytöiltä, niin siinä tapauksessa Anni antaisi huomenna omasta kalenteristaan vielä lisää. Tottakai Aini myönsi. Tässä vaiheessa seurasi sitten rangaistus (en nähnyt, mutta kuulin!) ja äänekäs (kuulin vielä paremmin) vastalause. Syyllinen on siis selvitetty ja Annikin lupasi sitten lopulta, että kyllä Ainikin saa oman suklaakalenterin. Kahden vuoden päästä. Kun viisivuotias voi saada sellaisen.

Elsa on herkkusuu. Eilen oli esillä strösseleitä täysi purkillinen, kun koristelin piparkakkutaloa. Vähän väliä tytöllä oli kourallinen salaa haettua herkkua kädessä. Illalla sitten olin lähdössä yläkertaan Rainen avuksi pitämään jotain palikkaa paikallaan (saatiin muuten 37minuutissa yksi poikkikoolaus sivuseinään ja 0,5neliötä villaa lattian täytteeksi), kunhan vauva nukahtaisi. Elsa huolehti kovasti, että kaikki leikkivät hiljaa lastenhuoneessa, jotta vauva nukahtaisi ja kävi useaan kertaan kyselemässä, joko lähtisin. Haistoin lievää käryn hajua tässä käytöksessä ja mainitsin siitä Rainellekin, kun lopulta selvisin ylös. Mitään epäilyttävää ei kuitenkaan illalla havaittu. Nyt kuitenkin paljastui karu totuus, kun koristelun piti jatkua. Sokerikuorrutetuubi on tyhjä. Sokeripallokoristeet ja kullan väriset nonparellit hävinneet melkein kokonaan. Vain lumihiutalekoristeet jäljellä, kun niistä olin sanonut ainakin kolmeen kertaan, ettei niihin kosketa.

4.12.2010

Vanha blogi

http://essir.vuodatus.net/

Laitoin vanhan blogin osoitteen, jotta ei unohtuisi.
Salasana on essi

Makkaratikku

Meidän iskä on reissussa. Me ollaan tyttöjen kanssa reippailtu tänään ruokaostoksille S-markettiin. Tytöt kävelivät oikein reippaasti koko melkein neljän kilometrin edestakaisen matkan. Paitsi viimeiset 3,5kilometriä.

Iltapalaksi olin luvannut tytöille takkamakkaraa. Kun vanhoja tikkuja ei löytynytkään (siis niitä viimetalvisia, jolloin viimeksi oli takkamakkaraa), Anni halusi lähteä hakemaan makkaratikkua. Itse olisin jo halunnut taipua uunimakkaroihin. Otsalampuin ja taskulampuin varustautuneena tyttö lähti ja palasi jo parin minuutin kuluttua. Raahaten sellaista suurehko "tikkua", jossa saisi paistettua kaikki neljä makkaraa kerralla. Tämä tikku oli kokoluokaltaan sellainen, että kun jälkimmäinenkin pää oli saatu saatetuksi sisälle etuovesta, niin etupää oli vessassa. Paksuuttakin oli sen verran, että yhdessä päädyimme siihen, että jos se olisi vielä ollut pystyssä, niin olisimme kutsuneet sitä sieväksi pikku puuksi eikä makkaratikuksi. No, kahdesta sopivan suorasta oksasta veistelimme sitten tikut ja paistoimme makkarat. Syödyiksikin tulivat.

Elämänhallinta

Olen tässä viime päivinä pohdiskellut sanaparia elämän hallinta. Siis että hallitsenko elämääni vai hallitseeko sitä joku muu. Elämän hallintaa on tietty oma sisus, siis että viihtyyko omien ajatustensa parissa. Ja monet paljon konkreettisemmat asiat kuten ruoanlaitto, siivous ja pyykinpesu.

Jos katsotaan ihan vaan ympärille tässä kotona, jossa tällä hetkellä vietän lähes sata prosenttia ajastani, niin arvosanaksi tulee korkeintaan välttävä tai tyydyttävä. Joskus noin kolmen viikon välein on pakko tarttua töihin ja käydä huushålli läpi rätin, imurin ja mopin kanssa. Koko perhe on jo oppinut, että äiti on "vähän kiukkuinen" kun se siivoaa. Tarvitaanhan tähän ponnistukseen vähän kiukkua, että se saataisiin läpivietyä. Sen jälkeen olo on pari päivää tyytyväinen. Tai ainakin yhden. Tai ainakin pari tuntia. Riippuen muun perheen leikkiaktiivisuudesta. Esimerkiksi juuri eilen oli päällä tämä siivousrumba ja jo illalla näytti vähän rähjäiseltä, nyt aamulla jo melkein pommin jäljiltä. Onneksi rakas mieheni yrittää välillä opettaa, että ei se siisteys onnea tuo. Aina voi illalla lasten hiljennyttyä sammuttaa valot, sytyttää pari kynttilää, raivata ehkä enimmät tavarat kasaan nurkan taakse, laittaa soimaan nättiä (joulu)musiikkia ja istua alas nauttimaan hetkestä. Ja vielä parempi, että hän kodinperintönään kyllä järjestelee äkkiä talon,  jos vieraita on tulossa. Aikarajoituksista johtuen se tosin usein tapahtuu muumimeiningillä eli astiat ladotaan sängyn alle odottamaan seuraavaa sadetta, että ne saataisiin tiskattua.

Mistä johtuikin mieleen ruoanlaitto eli on toinen akilleenkantapääni. Osaan toki laittaa ruokaa ja monesti ihan onnistun samaan maistuvaakin sapuskaa, mutta kun sitä pitäisi laittaa joka päivä. Kaksi kertaa päivässä. Ja aamupuuro. Ja välipala (Äiti, miksi aina vaan leipää tai hedelmä?). Ja iltapala (Äiti, miksei KOSKAAN jogurttia? Miksi aina vaan leipää?). No, olen ratkaissut tämän laittamalla ruokaa isoina annoksina. Ja sitten sitä syödään parhaimmillaan (pahimmillaan?) kolmena päivänä peräkkäin, jolloin hyväkään ruoka ei enää maistu kellekään. Ja älkää missään tapauksessa vilkaisko tiskipöytään päin, jos meille eksytte...

No, pyykit sentään sujuu. Jos kriteeriksi riittää, että pyykit tulee pestyä. Siis viimeistään sitten, kun pyykkikaappiin ei enää tunkemallakaan saa yhtään vaatekappaletta. (Silloinkin voi vielä kerätä yhden koneellisen vaatetta lojumaan lattialle!) Ja se hyvä puoli tässä uudessa kodissa on, että kun kodarissa on pyykkitelineiden luon pöytätilaa, niin puhtaita pyykkejä ei tarvitse makuuttaa pyykkivannassa. Tosin se puhtaiden vuori usein hupenee suoraan siitä pöydältä asumisosakkaiden käytettäviksi. Mutta eipähän kulu vaatekaappien saranat.

Tämä kaikki pohdinta johtaa tietenkin siihen päätelmään, että minun elämänhallintani on toki suhtkoht kunnossa. Kaikki johtuu vain niidestä viidestä pikkupimusta (ja ehkä vähän yhdestä isommasta köriläästä), jotka yrittävät järkyttää tasapainoani. Tätä tasapainoa järkytti (erittäin tasapainoisena hetkenä, jolloin pikkuisinpimu oli päiväunilla, kaksospimut päiväkodissa, esikoispimu koulussa ja eskaripimu ulkoilemassa ja minä istuin kutomassa sukkaani - jota kudon aina vapaana hetkenä - kuunnellen radiota ja juoden glögiä) ja sai aikaan koko pohdinnan pölähtäessään vauhdilla sisälle huudellen, että "äiti, sinäkin voisit vähän hallita tuota elämääsi". Ja kysyttäessä perustelu jotakuinkin, että nytkin varmaan istut tietokoneella, kun kuuluu ääntä etkä edes saa sitä joulukoristelaatikkoa annettua meille.

No, laatikko tuli annettua. Jo patistelua seuraavan päivän iltana.

25.11.2010

Askarelua syksyn varrelta

Tällaisena aamuna, kun koko aamupäivä menee nukkuessa pois univelkoja ja silti väsyttää, niin täytyy piristää itseä luettelemalla, mitä on tullut saatua sentään aikaiseksi syksyn varrella. Se, mikä ei tässä kuitenkaan näy, on tuparin suursiivous alkuviikosta. Tuli pyyhittyä paljon pölyä pois pinnoilta. 

Tämä on esikoisen ja minun yhteisproduktio. Hän itse suunnitteli kuvan ja ompeli sen kiinni. Ompelin kassiksi ohjeiden mukaan. 

 
Tilasin kankailta lasten metsolasta ja niistä syntyi mm. kaksi tällaista pipoa ja alla olevat mekot (kuvassa viimeistelyä vailla).
 

 Tytöt perivät mamilasta vanhan risaisen (anteeksi, leikityn) nukkekodin. Tässä alkuperäisessä asussa. Toistaiseksi on maalattu ulkopinnat yhteen kertaan. Katto tuli mustaksi ja seinät mustikansinisiksi kuten oma oikea kotikin. On myös kierrelty kyselemässä tapetteja paikallisista tapettikaupoista (ei ole vielä tärpännyt).


Ristiäisiin tuli askarreltua monenlaista. Erityisen onnistunut oli omasta mielestäni tuo vauvakoriste kakun päällä.

Isänpäiväkakkuun kokeiltiin eka kerran syötävää kakkukuvaa. Kun meidän iskä kerran harrastaa Texiä, niin valittiin aihe sen mukaan. Hyvin toimi kuva ja oli hieno!

 
Viimeisin valmistunut työ on isänpäivälahja myös. Kuvassa ei vaan näy sukkien hieno väri, joka tumma petroolin sininen. Kokeilin näitä pari kertaa ja mieli tekisi kutoa itselle samanlaiset. Ensin kuitenkin teen yhdet aloitetut valmiiksi. Eli ehkä ensi äitiyslomalla?

Nyt askartelemaan piparkakkutaloja. Kolme kappaletta pitäisi tehdä heti kerralla. Eilinen päivä paistettiin Elsan kanssa osia (Elsa söi taikinan riekaleet) ja nyt koristelu vuorossa. Ideoita hautuu päässä kasapäin...

23.11.2010

Prätkäenkeli

Vauva on oppinut päristelemään ja koska olen kyllästynyt siihen, että pojille aina kehutaan, kuinka ne ymmärtävät moottorien päälle heti pienenä ja tytölle, että kylläpäs päriset, pyriset nätisti, niin Kerttu saakin kuulla päinvastoin eli ajellaan kovasti mopoilla täällä.
Toinen uusi taito on liikesarja, jota usein sanotaan helikopteriksi eli vain maha maahan, loput vartalosta heiluu ilmassa, niin saadaan Auran hoksottimien mukaan lumienkeleitä.
Meillä on siis nyt prätkäenkeli. Ja aika usein ainakin kaksi apuprätkää pärisemässä malliksi vieressä. Tai kääntämässä: "Äiti, vauva kääntyi ihan ite ympäli. Mää vaan vähän autoin pyllystä."

Oi, kuusimuu

Tässä oppii kaikkea uutta, kun kuuntelee lapsia tarkasti. Eilen ajeltiin autolla ja Elsa kyseli, että mitä lehmä kuuluu jouluun. Minulla ei tullut mitään mieleen. Neiti väitti, että yhdessä laulussa Anni tanni -levyllä lauletaan lehmästä. Nyt kuunneltiin sitten yhdessä, niin niinhän se tosiaan menee:
Oi, kuusimuu (onko se jotenkin kuusi lehmää?), oi kuusimuu,
ja lehmäs uskolliset...
Se lehmä tosiaan toistuu siellä monta kertaa!
Kun tähän vielä lisätään, että meillä on Valiolta saatu lehmäpiparimuotti, niin lehmäjouluhan on täydellinen.

11.11.2010

Remonttia on taas tehty. Viimeinen remonttimies poistui juuri tavaroineen ovesta. Tällä kertaa töitä tehtiin sisätiloissa, joten tuli viikon pyykkitauko evakkoreissujen takia. No, pyykkiähän kertyy meillä jo ihan käyttövaatteista. Lisäksi sitä kertyy, kun pannaan nuoret remonttimiehet asialle "suojaamaan" paikkoja. Tässä on pyykkikone huristellut mm. kolme koneellista kipsipölyisiä ulkovaatteita ja seuraavaksi vuorossa lakanat x7 tuplana (reissupyykki).

On näistä korjauksista hyötyäkin vissiin. Huomaa, että on ihan hyvä tyhjentää tavaransyöppökaapit ja -hyllyt tavaroista kerran vuodessa ja pohtia, mitä kaikella ylimääräisellä tavaralla oikein tekee. Eteisen peilikaapit syövät saunallisen tavaraa. Siis ihan oikeasti koko lauteiden alus ja vielä lauteetkin täynnä tavaraa. Tai no, ei nyt ihan kattoon asti kuitenkaan. Vessan pikku kaapeistakin tulee yksi ikea-kassillinen. Onneksi ei sentään vaatehuonetta tarvinnut tyhjentää.
Myös lapset olivat eilen mielissään, kun saivat tiskata duplot. Siinähän sitä riitti puuhaa (ja märkiä vaatteita), kun vanhoilla hammasharjoilla jynssäsivät niitä. Oli vähän katastrofikin lähellä, kun tytöt eivät ensin tulleet ajatelleeksi, ettei sitä vettä kannata kantaa lastenhuoneeseen ämpärikaupalla.

3.11.2010

Vauva yllätti

Kerttu pikkarainen yllätti äidin eilen. Onhan tuo äheltänyt itsensä kyljelleen jo usein, mutta eilen löysin typykän mahaltaan päiväunien jälkeen, vaikka oli selälleen nukahtanut. Pitkin iltaa ähelsi taas lattialla kyljelleen, mutta kovalla lattialla ei sentään päässyt ympäri vielä. Uskottavahan se on, että aika juoksee.

Ainista ja Aurasta piti kirjoittaa, kun ovat sellaisia verbaalitaitureita. Ja tietty silloin kun sanat eivät enää riitä, niin tartutaan toista vaikka tukasta. Tai pikku puraisukin on aika tehokas. Tai kirjalla paukauttaminen. Hätä keinot keksii.
Mutta tytöt leikkivät tuossa pari päivä sitten duploilla kotia. Saivat rakennettua hienon kaksikerroksisen talon, kun hiukan saivat apua. Sitten jossain vaiheessa leikkiä jäin kuulostelemaan.
Aura: Nää lähtis nyt Helsinkiin. Sinne Hakarantaan (ovat käyneet Hakaniemessä vastikään). Ja ratikalla mennään.
Aini: Sitten ne tulis näille kylään, kun nää asuu Helsingissä.
Aura: Ei kun nää menee toiseen Helsinkiin.
Aini: Tää on just se isompi Helsinki.
Aura: Eikun ihan toiseen, oikeasti pienempään Helsinkiin.
Aini: Siis tää mun Helsinki onkin se kaikista pienin Helsinki.
Aura: (tuskastuu jo) Ei me haluta teille aina tulla kylään!
Tällä kertaa ei edetty primääritasolle, vaan päästiin sopuun, että lähdetään yhdessä sinne toiseen Helsinkiin.

Nyt tytöt ovat Pyryissä eli päiväkodissa tämän päivän ja minä lähden pakkaamaan tavaroita, että päästään pakoon (taas yhtä) korjausremonttia.

2.11.2010

Joulujuttua

Joka vuosi joulun tulon huomaa siitä, että joulusuklaat ilmestyvät kaupan hyllyyn (ja kodin, så klart). Keskutellaan siitä, että taas ne tulivat edellisvuotta aikaisemmin. Ja kiistellään siitä, onko se Julia vai Geisha, joka parhaimmalta maistuu. Taas.
Tänä vuonna joulun lähestyminen on kuitenkin saanut uusia vivahteita. Totuudentollo esikoinen on päättänyt kaikissa mahdollisissa vaiheissa valistaa, että sitä oikeaa joulupukkia ja tonttuja ei ole olemassa. On vain se ystävällinen naapurin iskä, joka viitsii pukeutua joulupukin vaatteisiin. Ja äiti ja iskä ovat niitä tonttuja. Elsa vastaa tähän joka kerta, että miten ne lahjat sitten viime vuonna ilmestyivät oven taakse, jos ei kerran ole joulupukkia. Kaksoset tietysti joutuvat ihan pois tolaltaan näin kamalista väitteistä.

Aura pääsi kerran tunnetusti sanavalmiina vastahyökkäykseen. Sattui nääs niin, että viime vuonna iskä leikki tonttua Ainin ja Auran kanssa. Erään kerran, kun tytöt leikkivät viime jouluna saadulla lego-talolla, Aura sanoi, että tämän paketti oli silloin kärryssä, kun isi osti sen prismasta. Tähän Anni, että ei VARMASTI ollut. TÄMÄN paketin toi kyllä JOULUPUKKI!

18.10.2010

Ihan taitava

Letitin Annin hiuksia kahdelle letille aamulle kouluun lähtiessä. Neiti kehui, että "äiti, sä olet ihan taitava". Totesin, että onneksi on tällainen rauhallinen tyttö, jonka hiuksilla on helppo harjoitella. Niinhän se harjoitus tekee paremmaksi. Kysyin, että eikös se harjoitus tee mestarin. "No, niinhän sitä sanotaan, mutta ei susta koskaan ihan mestaria taida tulla. Mutta ihan melko hyvä olet."

Kyllä tuollakin kehulla elää yhden valvotun yön jälkeen.

14.10.2010

Aktivoitumista

Edellisestä postauksesta on kulunut yli vuosi. Sen aikana on eletty ihmeitä, monen monta pientä, mutta muutama suurikin.

Elämääni määräilee ja ohjailee tällä hetkellä Kerttu. Hän istuttaa äidin päivittäin tietokoneen ääreen imettelemään ja siitäpä tämä uusi innostus lähtikin. Kerttu on jo pian kolme kuukautta. Aika vilahtaa niin nopeasti. Hän on mahdottoman ihana, söpö, lutunen, iloinen, nauravainen (jokohan uskotte?) pikku tyttönen, johon koko perhe on ihan hulluna. Hän kasvaa hurjaa vauhtia ja on tosi ponteva ja kovaääninen.


Tässä kuvassa hän on vain viikon ikäinen. Blogikuvassa sen sijaan 2,5kk.

Kertun hoidon lomassa askartelen ja teen käsitöitä. Viime aikoina olen ommellut tytöille vähän vaatteita, virkannut säärystimiä ja neulonut sukkia (tai ensimmäisen sukan kantapäässä ollaan menossa). Tulipahan ommeltua myös kassi ekaluokkalaiselle, kun hän niin innokkaasti suunnitteli ja toteutti oman pöllöompelutyön.

Yksi suuri juttu on tietty meidän uusi koti. Vuosi sitten muutettiin ja hiljalleen on vuoden mittaan laiteltu listoja paikoilleen (ihan "vähän" puuttuu enää eli kaikki lattialistat) ja viimeistelty monta pientä yksityiskohtaa. Asumiseen on mahtunut monta pettymystä ja ahdistusta talofirman kämmäilyjen takia. Toivottavasti niistä päästään pian eroon lopullisesti. Ensi viikolla tulee taas miehiä tekemään "kyllä tämä tämän korjauksen jälkeen tulee kuntoon" -korjauksia. No, ei kai ne ongelmat voi loputtomasti jatkua.
Kaikenkaikkiaan minulla on ihana koti. Se on ihan tavallinen, ei disainia tai rustiikkia, vaan lähinnä vaaleita ja rauhallisia pintoja tasapainottamassa arjen kaaosta (edes uusi koti ei saanut minusta taiottua esille innokasta siivoojaa, harmi vaan). Esimerkiksi keittiöön kyllä saatiin hankittua uusi pöytä, mutta sen yläpuolista ilmatilaa koristaa edelleen se toistakymmentävuotias hissivalaisin, joka on jo vähän rikkikin (kyllä ne tytötkin saa kaikenlaista rikki...).
Yläkertaa tarvittaisiin kovasti ja sitä onkin aloiteltu. Eiköhän sekin saada muuttovalmiiksi joskus ensi vuonna viimeistään.

Tytöt kasvavat ja ovat edelleen ihania. Kaksoset ovat pyryjä eli pyryharakoita päiväkodissa ja välillä kotonakin. Käyvät aktivoimassa päiväkodin tätejä kaksi päivää viikossa. Loput päivät sulostuttavat äidin arkea. Eräänä päivänä päättivät pestä kenkänsä vadeissa ja lopulta edellise päivän vaatteetkin, "niin ei ole äidillä niin paljon pyykkiä"... Toisella kertaa pilkkoivat nakkeja kastikkeeseen. Äiti kuori pottuja selin heihin ja kun tuli nakkiviipaleiden aika, niin kymmenestä nakista oli jäljellä viipaleina noin kolme. No, onneksi oli ostettuna iso paketillinen nakkeja. Tässäpä heidän naurunaamansa:


Elsa on eskarilainen ja viihtyy puolipäiväeskarissaan hyvin. Tulee yleensä kotiin uusia loruja ja lauluja rallatellen.
Ja Anni onkin jo koululainen. Neiti pärjää oikein hienosti ja täpäkkä tapaus sekä koulussa että kotona. Mitä nyt läksyt pukkaa olemaan tylsiä.
Ensimmäinen kouluaamu oli jännittävä ja kameran valotus täysin väärä: