Näytetään tekstit, joissa on tunniste haalarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haalarit. Näytä kaikki tekstit

17.1.2014

Pikku-ukon haalari


Tämä pikkumies muistuttaa hämmästyttävän paljon pikkuveljeäni joskus neljättä vuosikymmentä sitten. Talvivauva kun on, hän tarvitsi lämmintä ylle. Mustavalkoiseen joustofroteeseen yhdistin (niitä edelleen maailman ihanimpia, kullansävyisiä) karhuja, kun omista varastoista löytyi sopivan sävyinen vetoketju.


Raitojen kohdistaminen ei sitten onnistunut kolmannen purkamisen jälkeenkään, niin saivat jäädä epäkohdikkain. Malli on kovin muokkailtu, mutta lähtökohtana Ottobren jumpsuit-kaava toissavuodelta. Koko noin 62cm. Laitoin vuoren vain huppuun.


7.11.2013

Synttärilahja ja sivutuote

Eräs naapurin nukkeäiti täyttää neljä vuotta ja oma kolmevuotiaani sai ensimmäisen synttärikutsunsa. Päädyimme ompelemaan pienen lahjan.

Nuken "ulkoilupuku" joustista. Pipo ja jalkapohjat eri kuosia, että tuli "oikea asu" (lahjan antajan sanoin). Kylläpäs minulla mutuen on taitava esikoinen muuten, kun teki tuon pienen, parisenttisen tupsun tuosta noin vain!

No siitä sitten lähti se sivutuotekin syntymään. Hurmurikissoja oli vielä iso pala jäljellä ja kun pala oli pakanloppu ja värit useasta kohti levinneitä, niin mitäpä sitä säästelemään. Leikkasin 104senttisillä kaavoilla pitkän paidan ajatuksena tehdä tunika. Olisihan se ollutkin ihan tunika, mutta kun siitä kankaasta vielä sai juuri hupun paitaan, niin tehtiin hupputunika. Kun mekko oli kasassa, niin tämä eskarilainen kotiutui ja ihastui siihen heti. Kokeiltiin ja tuumattiin, että tämä neiti se onkin justiinsa 104senttisen levyinen, mutta vain pidempi. Lisättiin pitkästi resoria helmaan ja hihoihin ja saatiin huppumekko neidille. Pariksi ommeltiin leggarit jättipalloista, kun sitä oli jo hupun vuorina. Tuli sekin kangasvaihtaripalanen käyttöön. 


3.11.2013

Maailman ihanimmat sydämet

Kun nyt vauhtiin pääsin, niin tein tämän "jonotuslistalla" olleen jutun valmiiksi. Eli olipa se "maailman ihanin" Ikasyrin kangas ja siitä toinen toteutus: 


 Jumpsuit pikkuisimmalle. Neiti on nyt noin 80cm pitkä ja tarvitsi selvästi lämpimän haalarin talveksi. (Onneksi tämä tarve huomattiin hyvissä ajoin ennen kuin varaston perältä löytyi kokonainen säkillinen 80-86senttisiä isosiskojen jäämistöjä...) Tein jo aiemmin minihaalarin tästä kankaasta. Tämän koko taas on juurikin se 80-86cm. Säätövara tulee taitettavista resoreista. Hiippahuppu sai kaveriksi suloisen tupsun (Paapii) ja sen sävyyn sopivasti käyneet resorit sekä vetoketjun. Kaava OB 4/12 kavennettu, pidennetty ja mitä lie vielä. Hupussa ei ole vuoria, jottei olisi liian painava, mutta niskasauman huolittelin trikookaitaleella (Olipa muuten näppärää hoitaa tuo huolittelu noin parilla saumalla). Vetoketjun yläpään metalliset stopparit olivat jotenkin terävät alapuolelta, joten siihen pieni alavara suojelemaan ihoa.

Haalari pääsi heti käyttöön ja on ollut sellainen wash and go -malli.






























Ps. Innostuin nyt muokkailemaan vähän tätä bloggeria, joten jos joku sattui kaaoksen keskelle, niin I'm sorry. Nyt pitäisi näyttää järkevämmältä ja vuodenaikaan sopivalta.

4.10.2013

Sekalainen seurakunta lähinnä tilauksesta tehtyjä ommelluksia

Viime päivät ja viikot on olleet melkoista hulinaa. Tekemistä riittäisi ainakin kahdelle yhden sijaan. No, mitäs minä teen? Pakenen niitä kaikkia tekemisiä ompelujuttujen pariin. Ja saan aikaankin kaikenlaista:

Esikoinen on keväästä asti vaat... tarkoitan siis tietenkin nätisti pyytänyt saada itselleen monta hupparia ja farkkuja. Aluksi sanoin, että ommellaan koulun alkuun. Koulun alun uhkaavasti lähestyessä lupasin ilmojen viiletessä. Nyt ne sitten viileni niin, että päätettiin alkaa hommiin. Sopivasti uusimmassa lasten ottobressa oli useampi huppari, joiden parhaat puolet yhdistelemällä saatiin ensimmäinen versio kokeiluun.



Pehemiän pehmoisesta puuvillainterlockista tuli pehmoinen ja kaiketi mukava huppari, sillä se on päässyt ahkeraan käyttöön. Lisää on tulossa toiveväreissä, kunhan kerkiän/saan tilattua yhtä lisäkangasta.

Tilauksesta pikkuiselle miehelle peruspaita koossa 80cm:


Myös tilauksesta pienelle vastasyntyneelle tämä jumpsuit kokoa 50/56cm (kaava oma):



Olihan tuo pieni ja suloinen! Vetoketjun ompelukin sujui ongelmitta ja lopputulos oli nätti, kun hoksasin laittaa vetoketjupaininjalan oikein päin kiinni koneeseen (Ei se käyttöohje näköjään turha ole.) Olisiko ollut kolmas kerta, kun ompelin vetoketjua tällä uudella koneellani, niin oli kai se jo aikakin... :) Samanlainen, mutta vähän isompi on tulossa tästä kankaasta omalle "vauvalleni". Kangas on sellainen aarre, jota lopultakin vihdoin löysin ison palan kohtuulliseen (=ei kauhean paljon yli myyntihinnan) hintaan ja halusin siitä tehdä jotain ihanaa. Ikasyrin sydämiä nämä, joita on myyty useamman vuoden aikana monessa värissä, joista juuri tätä olen etsinyt kauan kirppareilta. 

Äidilleni olen ommellut tunikoita kaksin kappalein. Kankaat ovat marimekon tehtaanmyymälästä ja kaavat itse piirretty mittojen mukaan.



Tämä yksivärinen hihaton tunika sai parikseen yllätyksen. Muistatteko sellaisen ajan, kun kuljettiin puoleen sääreen ulottuvissa housuhameissa? Isäni salakuljetti jo keväällä äitini vanhan housuhameen minulle ja sain toimeksiannon ommella siitä jotain ja testata, vieläkö omistaja muistaa vanhan vaatteensa. Voin sanoa, että muisti. Ei mennyt monta sekuntia! :) Leikkasin vain lahkeet irti ja ompelin ne yhdeksi pötköksi, niin tuli just sopiva huivi.

Tein joskus kolmisen vuotta sitten itselleni mekon Eurokankaan palalaarilöydöstä. Kankaan jämät jäivät jo silloin odottelemaa pipopäiviä. Aika kauan saivat olla hukassa, mutta kun ne nyt löysin, niin toinen puoli palasta pääsi syksypipoksi. Koristeeksi vetoketjukukkanen, josta täytyy kyllä sanoa, että idea oli parempi kuin toteutus. Hyvä väri ei riitä, jos materiaali on niin tönkköä, että sitä hädin tuskin saa rypytettyä... :)