30.12.2012

Kahvipannua etsimässä ja "hevo"



Meillä on kauan (3,5vuotta tarkemmin sanoen) haaveiltu teräksisestä tai vastaavasta kahv... anteeksi teepannusta. Niitä ei kovin paljon tunnu olevan markkinoilla enkä oikein ihan sellaista suurkeittiömalliakaan haluaisi (ei sen puoleen, että olisin sellaistakaan marketeissa nähnyt). Joulun alla ostin ikeasta tällaisen "ensi"avuksi.
RIKLIG Teekannu IKEA

















Tällaisella sihtisysteemillä on ihan kiva hauduttaa teetä, mutta edelleen haaveilen sellaisesta kahvipannusta, jolla keittelisin vettä tuossa induktioliedelläni. Siispä virtuaalisille ikkunaostoksille:






Pikakierros paljastaa, että kahvipannuja on saatavilla juuri niitä suurtalousteräksiä ja sitten näitä jo elämää nähneitä emalipannuja. Tämä Pehtoori olisi niistä kiehtovin. Pannua löytyy vielä monissa väreissä. Ja hintakin on ikänsä veroinen. Eli ehkä liian kallis kuitenkin, kun ruostetäpläisestäkin saa maksaa lähes sadan rahan verran. 



Nämäkin on ihania, olis oikein väriläiskä keittiöön, mutta näiden kuvia en edes uskalla näyttää tuolle perheessä enemmän teetä juovalle osapuolelle. Liian retroa...

Mistähän saisi uuden vastaavan? Vai tehdäänkö sellaisia enää? Ja mitä ne maksaa?

*  *  *

Ja hevo sitten. Kaksivuotias sanataiteilija tuli kertomaan tässä pari aamua sitten, että haluaa hevon. Siispä hevoa etsimään (ei hepoa, se selvisi heti). Missä se olisi? Äiti tietää, kuulemma. Minkä värinen? Tyttöjen välinen. Äitin tekemä. Ja sitten ratkaiseva vihje: Mää otan nää housut pois nyt. Eli se olis sama kuin hame, se uusi pinkki suikalehame. Josta ei tietysti tullut otettua kuvaa valmistuttuaan, mutta kuvitelkaa mielessänne se pinkkejä ja metsolan pinkkipalloisia suikaleita vuorotteleva hame, jonka metsola-osuus meni kahdessa pesussa niin kamalaksi, ettei siitä enää kehdannut ottaa kuvia.

26.12.2012

Jouluisia ompeluksia

Pieni kuvakavalkadi joulunaluksen ompeluksista. Kaikkea en muistanut kuvata, mutta jotain kuitenkin.

Lahjamekko kummitytölle 92cm

Näitä olen nähnyt useassa blogissa ja innostuin itsekin ompelemaan pari kappaletta. Fleeceä.

Kirpparilöytöinen uusi villahame muotoutui vauvan joulumekoksi virkatun lumihiutaleen kera.

Sama mekko riitti vielä kummitytön talvilakkiin. Myöskin virkatuin hiutalein (?).

Valkoinen mikrofleece sisällä. Malli oma, oman kaksivuotiaan päähän tehty.

Jämistä askarreltiin lääkärin nauha. 

Kyllästyin korjaamaan vanhoja tonttulakkeja, joista  kulkuset irronneet moneen kertaan. Tein muutaman uuden.

Tämä oravatrikoo on vaan niin hienoa! Body vauvalle ja seuraavaan kokoon 74cm.
Tämäkin on hienoa kangasta, muttei ehkä ihan oravan veroista. Harkitsen, josko en kuitenkaan jättäisi omalle vauvalle. 
Ompeluun on tullut hiukan uutta ulottuvuutta, kun hankin (käytettynä tosin) itselleni peitetikkikoneen, jolla saa tehtyä siistimpiä ompeleita kuin ompelukoneella. Sitä olen harjoitellut käyttämään ja ainakin näissä viimeisissä bodeissa meni jo oikein hienosti.

Meidän joulutytön synttäreitä juhlittiin myös viime viikolla talvi/jouluteemalla ja mm. tällaisia tarjoiltiin:


Lumiukkomuffinseja

Piparkakkuinen täytekakku

Kakkutikkareita porokuorin. Prisman askarteluhyllystä tarttui mukaan noita jäätelötikkuja ja pääsivät heti käyttöön.
Samoja tikkareita perinteisempään juhla-asuun puettuina. (Älkäätten kiinnittäkö huomiota rumannäköiseen esillepanoon. Pisteltiin tikkarit riisiin pystyyn kovettuman, kun sokeria ei ollut tarpeeksi. Kuvattu heti tehdessä nääs.)

9.12.2012

Ompelupalapeli

Minulla oli (no, pakko myöntää, että on edelleenkin) paljon ihania kankaita. Monet niistä vaan pikkuisina palasina, jotta niistä saisi kovin paljon aikaan. Tässä joku viikko takaperin ryhdyin kuitenkin mallaamaan kaavojen osia noille palasille. Syntyi kangaspalapelejä, mm. tällaista:

Metsolan helistimiä riitti etukappaleeseen. Takakappale onkin sitten koottu kolmesta osasta. Ei se edes näytä pahalle, vaikka vähän pahaa pelkäsin. Kaava näihin on piirretty vanhoista potkareista. Kun nää oli ehkä toista kertaa jalassa, niin isänsä tuli töistä kotiin ja alkoi höpöttää tytölle, että aurinkotikkarihousutko ne jalassa on. Siispä aurinkotikkareita:


Seuraavaksi laatikosta kurkisteli marimekon raitoja (juu, niitä riittää, vaikka kuinka paljon olen ommellut ja vähän myynytkin pois). Kun mitään valkoiseen raidoitettua ei olisi riittänyt koko vaatteeseen, niin siispä yhdisteltiin. Punainen riitti vain hihoihin (olisin halunnut etukappaleeksi) ja musta vain etukappaleeksi. Takakappaleeksi löytyi tummansinistä. Tästä tuli tän hetken suosikkibody (mun mielestä).






Ja viimeisimpänä aloin tehdä mekkosta ruskeasta helistimestä. Sitä oli vaan tosi pieniä paloja, joten piti keksiä ihan oma malli. Yläkaarrokkeisiin riitti minipalat. Mekko-osat löytyi myös ja kun hihoihin ei riittänyt tarpeeksi pituutta, niin niihin tuli vähän rypytystä ja pitkät resorit. Työ jäi kuitenkin vaiheeseen, kun huomasin, että kaula-aukosta tuli liian pieni ja kaiken huipuksi mekkokin on enää juuri ja juuri sopiva. Siispä se siirtyi keskeneräisten pinoon odottamaan parempia aikoja.

Kuvat on ihan huonolaatuisia, ei oikein lumian kamera yllä blogitasolle. Onneksi kuitenkin tuli kuvattua nämäkin, sillä nykyään kuvattava on oppinut kääntymään (vikkelästi) ja sätkii ja potkii sen verran, että tämänkään veroisia kuvia on vaikea saada.

1.12.2012

Se on joulukuu

Taas on yksi syksy saatu pakettiin ja uusi talvi aloitettu. Toissaillasta lähtien on tupruttanut lunta ja pakkanenkin iski kerrasta kymmeneen asteeseen. Sen verran kova Antti-myrsky oli eilen, että Aikku totesi ulos mentyään, että "täällähän on paiskauskeli". Tuuli paiskoi ihan tosissaan, muttei onneksi meilläpäin katkonut sähköjä tai tehnyt vastaavia tuhoja.

Joulumieltä pitäisi tässä lähteä keräilemään vähitellen. Lapsillahan sitä riittää, mutta oma on vähän hakusessa. Jouluverhoja on laiteltu ja kynttilöitä polteltu, mutta mistäs sellainen innostus saatais, että olis täysillä mukana tässä hommassa eikä vaan tottumuksesta?

Päivän askartelut on olleet köökin puolella. Eilen leivotut piparit saivat numerot kylkeen. Muu päivä on murjotettu kipeää selkää. Saahan äiti sentään askarrella joulukalenterin, vaikka lapsille ei kelpaa muu kuin kaupan tädin suklaiset versiot!

Ensimmäinen päivä joulukuuta 2012

Jokohan ne huomiseen mennessä saisivat ripustusnarut? Ja tässä syy lyhyeen kirjoitushetkeen kuvattuna vaunussaan:
"Moi, oon ihan tyytyväinen. Nukuin just 3,5 tuntia päikkäreitä, niin  eihän sille voi kuin nauraa.
Kaikilla kahdella hampaalla!"

22.11.2012

Haalarihommiksi meni

No, tietysti kokohaalarien teko olisi edessä jossain vaiheessa. Isoimmainen sai omansa kauppakeskus Willan avajaisista hyvällä tarjouksella. Tuota sitten tutkailin - kun meillä yhtäkkiä olikin neljä haalarin haluajaa - ja totesin, että aika vähillä saumoilla sellaisen saisi tehtyä. Siispä hommiin. 116senttisen haalarin ilman sivusaumojen saumanvaroja tein prinsessalleni ja onnistuinkin ihan yli odotusten.

Tässä koko komeus. Taskut ja hupun sisus raidallista interlockia.
"Äiti, tän merkin vois kans kuvata."


Taas piti hiukan leikkiä photoshopilla.
(Varmaan sais ihan hienojakin kuvia aikaiseksi, jos opettelis kunnolla
ohjeiden kanssa eikä vaan kokeilumenetelmällä.)


Nyt onkin jo sitten colleget tilattuna kahteen seuraavaan haalariin. Tällä kertaa vihreä ja ruskea tulossa. Kunhan kankaat saapuvat.

16.11.2012

Siili menee lypsylle

"Siili menee lypsylle
kannu kaulassansa (sori, käpälässään).
Perässänsä lypsylle 
juoksee pikkukansa (vaan kaksi).
Siilin lapset piiperoiset,
paaperoiset, palleroiset,
mielessänsä tuumat toiset
oksan yli loikki."




Joskus aikoja sitten ostin tätä joustista Eurokankaasta (kun se oli vaan niin suloisen pehmeää ja ihanan väristä). Tein siitä sitten tämän paidan kankaan pyörittyä korissa tovin. Kun paita lopulta oli sopiva, se tuli käyttöön. Se oli kuitenkin aika tylsä ja kaula-aukosta hiukan ahdas. Resorikin meni parissa pesussa ruman väriseksi. Kaiken huipuksi rintapieleen tuli lähtemätön tahra.

Kun näihin lähtökohtiin yhdistetään pitkää hautunut ajatus tyttösen lempilaulun aplikoimisesta, niin lopputulos on tällainen:




Kaksivuotias jaksaa ilahduttaa meitä muita laulullaan, nääs. Kerttunen laulaa Siili menee lypsylle, kannu kaulassansa innolla ja paatoksella. Suvereenisti myös sekoittelee eri lauluja keskenään tyyliin Etana Elli kannolla kelli, silisaliseilaa yksi lensi pois.

Lopputulos on miestäni oikein onnistunut. Aurinko ei nyt ole mikään kaunistus, mutta kun se yksi tahra... Resorit vaihdoin iloisempiin ja laajensin kaula-aukkoa reilusti. Kaula-aukkoon en olekaan ennen laittanut noin leveää resoria, mutta sehän olikin vaihtelun vuoksi oikein kiva. Siilejä yritin piirrellä ensin itse, mutta olihan se myönnettävä, että ei niistä kovin kivoja olisi tullut. Siispä nettiin ja kuvia etsimään. Äiti-siili on vapaalla kädellä piirretty jäljitellen yhtä googlen hausta löytynyttä siiliä (taisi olla kuvassa maalattuna täytekakun päälle). Pikkuiset on sitten sitä ihan omaa käsialaa.

Sovittamaankin päästiin, vaikka neiti meinasi kieltäytyä. Oli muuten juuri puoli tuntia sitten puetut päivävaatteet jo ehtinyt poistaa päältään. Naturistikausi menossa nääs. Ei vaan oikein passaisi tähän vuodenaikaan.

Ai näinkö?

Keetu menee läppälille jo!

Johan tuo viisitoista sekuntia taisi seisoa seinän vierellä.

Ps. En ole varma noista laulun sanoista enkä jaksa tarkistaa, mutta tällaista versiota tyttöseni siitä hoilaa.

13.11.2012

Kuolantorjuntayksiköstä, terve!

Näillä pikkuisilla on jossain vaiheessa tapana ryhtyä tuottamaan kovasti sylkeä. Yleensä se liittyykin hampaiden tuloon. Tämä meidän pikkuinen rupesi puuhaan kuitenkin jo tuossa 2,5 kuukauden iässä ja sellaisella volyymillä, että oli pakko alkaa kuolantorjuntaan. Eihän sitä kuolaa tietenkään ehdi nieleskellä, kun pitää koko ajan suuntaan jos toiseen virnistellä ja kikatella. Kaulan ympärille yritettiin viritellä harsoja ynnä muita kankeita juttuja. Kyllähän ne paitaa suojaavat sen hetken, kun siinä pysyvät.

Onneksi kuitenkin lapsen äiti on valveutunut käsityöblogien seuraaja ja nähnyt siellä usein kuolaliinoja. Siispä tuumasta toimeen ja liinoja leikkelemään. Kaksi trikoota kuulosti sopivalta. Ei olisi liian paksu, mutta pikkuisen kuitenkin imisi kuolaa. Tekaistiinpa heti kerralla kuusi liinaa hiukan eri värisistä jämäkankaista ja nepparit niskaan kiinnittimiksi.





Todellinen käyttäjä vielä päiväunilla (ja totta puhuen näin saatiin kuolaton sovituskuva).


Ja sitten heti testaamaan. Liinat olivat ihan sopivia, osa sen verran suurempia, että kasvunvaraakin riittää. Lappu kaulaan ja kuolaamaan. Tulos: 15 minuuttia ja rätti ihan litimärkä. Eli saisi ehkä ommella näitä vielä jonkun verran lisää. Leikkasinkin jo valmiiksi muutaman joustofroteisen, jotta imukykyä olisi hiukan enemmän.

ps. Pari päivää sitten leveä virnistys paljastikin leveän yllätyksen. Alhaalla komeili kaksi sokerimurun kokoista (ja näköistä) hampaanalkua. Eli kannatti vissiin kuolata.

9.11.2012

Kuka sammutti valot?

Kaksi vuotta on ihana ikä! Alkaa löytyä itsenäisyyttä ja sitä omaa luonnetta. Tokikin kaikki tämä näyttäytyy usein kiukun muodossa. Eihän itsenäinen kaksivuotias voi hyväksyä, että äiti tulee pyyhkimään vessareissun päätteeksi, saati sitten auttaa sukan pukemisessa!

Kaikkein eniten ihastelen kielellistä luovuutta. Tänä aamuna menin kurkkaamaan, joko kaksi nuorinta olisivat heränneet. Siellähän nuo pötköttelivät rinnakkain ja isosisko jutteli vauvalle. "Seema onkin pikku vauva, lällällällää..." Kyselin, onko typy itse iso tyttö, niin vastaus oli, että "Keetu on iso vauva, anna äiti tutti." (Tutti "hävisi" tässä muutama päivä sitten.)

Eilen illalla mentiin ulos pimeän tultua. Kesti hetken tajuta, mitä tyttö tarkoitti, kun hädissään selitti, että "joku on sammuttanu valot". Tänä aamuna ei halunnut sitten lähteä isosiskojen matkaan pihalle ilman äitiä, kun "joku voi taas sammuttaa valot". Ei ole helppoa sopeutua talven pimeyteen pienelläkään.

7.11.2012

Ei pöllömpi juttu ja tähdellistä asiaa



Mää oon kuulkaas niin ylpeä! Tyttärestäni siis. Yhdeksänvuotias ompeli ekat saumansa ompelukoneella joskus viime vuonna. Nyt on koulussa alkanut rättikässä ja ompeluajokortti taskussa. Taitaa olla se Ulla-ope oikein loistava ohjastaja, kun tyttö itse halusi ommella pikkusiskolle pehmolelun.

Itse valkkasi kankaat (ei välitetä siitä, että leikkasi osan paloista keskeltä "kallisarvoista" metsolan joustista, josta olisi vielä saanut jotain oikeaakin, eihän!) ja leikkasi palat. Minä autoin vähän ompelussa, kun halusi käyttää saumuria. Naamajutut olisi halunnut ommella hätäisesti suoralla päältä, mutta houkuttelin applikoimaan kunnolla. Laitoin langat ja säädöt ja tyttö hurruutteli silmät ja nokan kiinni. Pikkuisen oli äiti kuulemma liian tarkka, kun vaihtoi langat joka välissä. Vaan taisi olla tyttökin tyytyväinen, kun näki, kuinka hieno oli lopputulos.

Kankaat on vanhoja metsolan joustiksia. Korvatupsut ja jalat kuvionauhaa sopivissa väreissä (vaan ei kuvioissa). Ja iloinen ompelija. "Äiti tuo on tuollainen amerikkalainen naama." á la viisivuotias tarkoittaen leveää hymyä.

Ja niitä tähdellisiä asioita vilahtaakin jo tuossa yllä. Saksasta tilattuja trikoita, jotka ensisilmäyksellä oli kamalan räikeitä. Isot tytöt olikin aivan onnellisia, kun oli jotain isompien kuosia tilauksessa eikä vaan sellaisia lapsellisia. Toiselle tytölle tuli paita tähtihihoilla ja punaisella etu- ja takakappaleella, mutta sen kaulus ei ihan menny niinku olis suotavaa ja se jää kuvaamatta, tokikaan ei käyttämättä, kun käyttäjä ei onneksi ole niitä nuukimpia vaatteiden suhteen.

Siispä äiti tilasi lisää tähtiä (kun piti tilata fleeceä joka tapauksessa siihen aikaisemmin näytettyyn dinohattuun eikä kannattanut tietenkään tilata pelkkää fleeceä...), joista toistaiseksi valmistunut yksi t-paita.


Paita on niin perus, että tällä kertaa kuva vain sen piristeestä. Väri oli kuulemma liian poikamainen (tai siinä rajoilla, sanoi Anni), niin lisättiin vaaleanpunaiset kantit ja handmade-merkki kertomaan, kenestä tässä oikein on kysymys.

Laitetaan nyt sitten vielä yksi erilainen juttu. Siskoni vanhasta yöpaidasta tuli peruspaita seitsemänvuotiaalle ja vähän tylsä sellainen. Laitettiin sitten piristykseksi tuollainen silityskuva kertomaan edes, mikä on etu- ja mikä takapuoli.


Paita on yllättäen ihan tytön suosikki ja näkeehän siitä myös, että on ollut taas kolme päivää päällä eikä maltettaisi laittaa pesuun. :)

6.11.2012

Viikonlopun herkku

Viime viikonloppuna iski kaamea makeannälkä, kun lapset söivät karkkipäivän namejaan. Siispä leipomaan. Kaapista ei kummallisia tarvikkeita löytynyt. Yksi purkki (vanhentunutta) kermaviiliä jopa. Siispä perussetti eli suklaapiirakkaa. Ja tulipas pitkästä aikaa niin hyvää, että laitan ohjeen talteen.

Pohja:
5dl vehnäjauhoja
3,5dl sokeria
2tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
2munaa
1prk kermaviiliä
200g voita

Tässä kuivat aineet sekaisin ja sekaan sulatettu voi sekä kermaviili ja kananmunat. Kun piirakka on paistettu, niin isäntä kotiutuu sopivasti kuntosalilta ja kurkkaa jääkaappiin, että täällä on vieläkin tää purkki. Ai mikä, niin joo, se kondensoitu maito kinuskiksi keitettynä. Siispä

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa kinuskiksi keitettynä

Levitetään kinuski ohueksi kerrokseksi jäähtyneen pohjan päälle.

Kuorrutus:
100g voita
4rkl maitoa
2rkl kaakaojauhetta (kai jotain sen verran)
paljon tomusokeria

Sulatettuun voihin sekoitetaan muut aineet. Fiksu (eli en minä) laittaa tomusokerit ja kaakaot sihdin läpi. Kun mössö on tarpeeksi paksua, niin levitetään kinuskin päälle.

Lopuksi vielä koristeita pinnalle ja maistelemaan!


ps. Soli hyvää ja meni nopeaan. Mutta pitääkin syödä melko nopeaan. Vierailta yli jääneet palat nautittiin kolmantena päivänä, jolloin maku oli vielä hyvä, mutta kinuski pyrki valumaan ulos paloista.

4.11.2012

Sydämellisiä juttuja

Olen ommellut kerran aikaisemmin collegetakin. Sen tein esikoiselle vuonna 2005 pelkällä ompelukoneella Eurokankaan halvasta collegesta. Iso työ, ihan onnistunutkin, mutta kun se kangas kulahti heti.

Nyt päätin tehdä uuden yrityksen, kun viisivuotias prinsessa niin toivoi. Kankaat -ne leikatut- nähtyään totesi, ettei halua, joutaa kuulemma siskolle. Onneksi nuo kaksoset ovat siitä hyvässä iässä, että jos joku on toisen mielestä ruma, niin se ihan periaatteesta on omasta mielestä hieno. Eli kelpasi toiselle.
Lopputulosta piti vähän kypsytellä ja kerätä voimia vetoketku... tarkoitan vetoketjun ompeluun, kun se ei vauvan vanuhaalarissa sujunut niin mallikelpoisesti.
Ai miksi pitäisi hymyillä?

Tää iso huppu on erityisen kiva. Kuljen nyt koko ajan huppu päässä.



Tulihan siitä kuitenkin ihan kelpo. Vetoketju meni ihan suoraan ja kangas ymmärsi olla ryppyilemättä (toisin kuin siinä vanuhaalarissa). Ja kangas ainakin on tällä kertaa laadukasta. Samaa on ollut jo pari vuotta käytössä isosiskon housuissa ja pysynyt hyvänä. Ostettu nimekkeellä laadukas kotimainen college. Malli otettu ottobresta 4/12, sellainen kapean lapsen malli, jossa oli vetoketju vain yläosassa, mutta muokattu siitä takiksi.

Takki nimettiin heti sydäntakiksi ja oli käytössä kolme päivää peräjälkeen, kunnes salaa eräänä iltana korjasin sen pyykkikoriin (ja missä se edelleen odottaa pesijää).

1.11.2012

Prinsessa


Seuraava keskustelu käytiin äsken ruokapöydässä.

-Äiti, nyt mää tiedän -sanooko muuten prinsessat mä vai mää vai minä - miksi musta tuntuu, että oon ihan oikea prinsessa.
-No?
-Kun mulla on ihan oikea palvelija niinkuin prinsessoilla. Mää huomasin just, että sää oot ihan palvelija, kun mää pyydän ruokaa, niin sää teet sitä. Kun mä haluun oman haalarin, niin mää käsken sun tehdä semmoisen.

Niinpä. Tuota palvelijan listaahan voisi jatkaa aika pitkäksikin...

Kerhoon lähtiessä sai kuitenkin itse pukea itsensä ulkovaatteisiin. Sisävaatteisiin palvelija pyrki hiukan vaikuttamaan, kun vaateväreissä ei oikein meidän tyylitajut mene yksiin.

Eli jospa lähtisi tästä nyt leikkelemään niitä jumpsuitin kappaleita, kun kaavat ja kankaatkin on jo valmiina.

28.10.2012

Syysloma

Tällai kotiäitinä ei syysloma ole kovin suuri merkkipaalu, varsinkaan kun en saanut parempaa puoliskoani uskomaan, että kannattaisi lähteä reissuun. Ei, me rytyytettiin kottikärryjä ja heilutettiin lapiota kotipihassa. Siinä kohdin eniten, mihin tulee autokatoksen ja varaston vasen etunurkka. Kolme päivää lapioitiin, neljäntenä uskottiin, että kaivuria tarvitaan, viidentenä se jo tuli käymään ja teki homman loppuun 20 minuutissa. Olisi luultavasti tehnyt koko homman puolessa tunnissa. No, se siitä, mutta ehkä hiukan tuli lihaskuntoa kasvatettua kuitenkin.

Ei me maltettu kuitenkaan olla pientä reissua tekemättä, kun tiedossa oli askarteluaarrereissu äidille ja serkkuloma Annille. Aarrepaikkaan piti olla käteistä ja puolisensataa jöröä matkassa sinne suunnistin ajatellen, että ehkä noin puolet käytän. No, kaik män, täytyy tunnustaa ja ison kassillisen kanssa palasin kotiin. Mukana tuli monenlaista, värikyniä, leimasimia, liimapuikkoja, helmiä, liimapuikkoja, kangasvärejä, pullovärejä, liimapuikkoja jne. Myyjäkin hiukan ihmetteli, että kuinka joku saa kulumaan 20 puikollista liimaa järjellisessä ajassa. Helposti, sanoin minä, eikä minun edes tarvitse itse paljon auttaa!

Pikkuisen olen ehtinyt ommellakin, mutten mitenkään tarpeeksi. Serkkupoika sai tilauksesta dinolakin. Oli kiva kehitellä kaavaa ja onnistuakin jotakuinkin. Kuvassa lakki vielä hiukan kesken Keidu-sovittajalla.


Myös Ulla-serkku sai uuden apinapipon, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja onhan sekin melkein ompelua, että ostaa kankaita. Tässä yhtenä yönä moni nettikangaskauppa vietti Kankaiden yötä ja hyvät tarjoukset houkuttelivat minutkin tilaamaan useampaa kangasta. Sitten tarttis vielä ostaa sitä ompeluaikaa lisää, ettei jää uutuudet kaappiin roikkumaan.

Mutta. Syyslomaviikon loppu lähestyy ja arki alkaa. Ehkä nyt taas ehtii, varsinkin kun autokatoksen ja varaston pykääminen päätettiin siirtää kevääseen.

15.10.2012

Garderoobin laajennus pikkuiselle

Varoitus! Tämä postaus sisältää paljon ompeluselostusta, jotta muistaisin myöhemmin, miten EI kannata tehdä vanupukua.

Mulle kävi tämän pikkuisen satutätin vaatteiden kanssa vähän hassusti. Ajattelin koko kesän, että vaatettahan riittää enkä yhtään muistanut, että kaksi vuotta sitten kyllästyin useimpiin kolme-neljää kierrosta nähneisiin pikkuistuksiin, että myin osan kirpparilla ja paljon isomman osan lahjoitin Uffin tyypeille tuonnen kunnan toiselle laidalle.
Nytpä olenkin kiertänyt ahkerasti netti- ja livekirppareita, mutta päätin pistää hössäkäksi ja ommella muutaman pikkuvaatteen itsekin.
Ostin yhden äitiyspakkauksen vanupuvun eurolla muistaakseni (käyttämättömän jopa), mutta sen laimeaa väriä ja yksinkertaista(ko?) muotoa katseltuani päätin lisätä sille kuoret päälle. Ja tämän näköinen on lopputulos:
Tämän pieni toimenpide osoittautui paaaljon luultua suuremmaksi projektiksi. Leikkasin ensin resorikantit lahkeista, hihoista ja hupusta. Ratkoin irti vetoketjun. Sitten leikkasin ruskean collegeni paloiksi. Lisäsin käyttäajan lisäämiseksi pitkähköt resorit hihansuihin ja lahkeisiin. Huppuun oli myös pakko laittaa resori, kun se lyheni alussa. Hupun vuoreen laitoin elefanttitrikoota. No, ihan hyvä tästä tuli, käyttökelpoinen ja paljon paremman värinen kuin alkuperäinen. Vetskari ja hupun sisäpuoli eivät kestä läheistä tarkastelua.

Kaiken kukkuraksi totesin pukua sovittaessani, että tämän käyttöikä jää luultavasti lähemmäs yhtä kuin kolmea kuukautta, kuten olin ajatellut. Tuo satutäti on niin pitkäselkäinen...

Hommasin itselleni neppipihdit (sellaiset ihan oikeat, lidlin pihtejä ei lasketa, kun niihin ei löydy sopivia neppejä enää sen 50 mukana tulleen lisäksi). Nyt piti tietysti miettiä, missä niitä tarvitaan. No, bodeissa tietenkin.

Mulla on joku lievähkö vaaleanpunaista karsastava kausi menossa, mutta laitoin silti norsuille hempeät kanttaukset, jotta ihan kaikkien ei tarvitsisi kysyä, onko siellä tyttö vai poika. Harmi vaan, ettei kangas riittänyt pitkiin hihoihin, kun niitä näin talvea vasten tarvittaisiin. Toiseen bodyyn valittiin isompien kanssa sydämiä ja tämä onnistuikin yli odotusten. Jopa resorit meni nätisti. Sen alla on tilkkupeiton tekele, jota aloin askarrella, kun halusin käyttää ne viimeisetkin tilkkuset noita norsuja. Mukana myös yksi ostettu pingubody, joka joutui askarreltavaksi, kun sai eka pesussa jo punaisista resoreista väriläiskät pariin kohtaan. Peitto on vielä kesken. Ensin pitäisi ostaa vanua väliin ja taustakangas on valitsematta, mutta eiköhän siitä tule hyvä peitto turkooseihin rattaisiin. Sävy sävyynhän sen pitää olla.

Ihastuin tuohon vauvaleggarikaavaan niin, että tein toisetkin. Resorit ovat kyllä ihan samaa väriä keskenään, vaikka kamera muuta yrittää uskotella.


10.10.2012

Köökin puolelta

Keittiöhommat takkuilee monesti arkena eikä tule mitään ihmeellistä laitettua, mutta nyt on kokeiltu sellaista, että lapset tekee ruokalistat (ehtoja on, kyllä!) ja äiti toteuttaa. Ihan toimiva systeemi kahden viikon ajan, kunnes yksi viisivuotias kaikkiruokainen keksi haluta listalleen aurinkokeittoa (kasvissose), niin johan alkoi isompien taholta uhkailu, että ei kyllä ikinä leikitä sun kanssa, jos pakotat meidät syömään sitä mössöä... No, listat jäihin vähäksi aikaa ja äiti taas päättämään ruoat.

Jos on ruoanlaittointo kateissa, niin leipominen on hauskempaa. Onneksi oli juuri ristiäiset (näinkö pian se stressi unohtuu). Tarjolla oli tuttua ja uuttakin.

Tarjolla oli tuoresalaattia, patonkia, kana-feta-voileipäkakkua, omena-valkosuklaa-tuorejuustokakkua, pikkuleipiä, (maidottomia) suklaamuffinseja, täytekakkua ja (vaaleanpunaiseksi värjätyssä) valkosuklaassa dipattuja vaahtokarkkeja.

Eka ihanitetehty voileipäkakku oli ihan hyvää. Onneksi on netin kakkublogit!
Jokaisen ristiäiskakussa on ollut erilainen koriste. Selma sai kastemekkoon puetun nuken kukkasten kera. Mekko ja kakun päällinen vaahtokarkkimassaa, kukat sokerimassaa ja punainen marsipaania. Pursotukset sentään ehtaa kermaa.

Ehdittiinpä sentään juhlia myös mamman ja papan 35-vuotista avioliittoa muutaman päivän myöhässä. Lupasin ristiäisissä, että leivon kakun, jos tapaaminen saadaan järjestettyä. 

Minä tein kakun (ihan perus kermakakku), johon väkersin marsipaanimamman ja -papan. Materiaali loppui paitojen kohdalla, kun en viitsinyt tehdä punaisia pöksyjä molemmille. Marsipaani onkin varsin hauskaa muovailuvahaa!