19.6.2011

Kesä tuntuu etenevän niin vauhdikkaasti, että kohta joutuu sanomaan, että meni jo. (Liekö tässä asenteessa isänperintöä?) No, salaatit ja pinaatit saadaan jo omasta maasta. Raparperipuskakin komistaa pihaa ja voisi vaikka jonkun piirakan siitä leipoa. Mansikoita tytöt odottavat jo ja syynäävät kukkatilanteen joka päivä. Terassisuunnitelmia hiotaan vielä ja rakentamaan aletaan, kunhan on ensin hiottu yläkerran seinät. Ja ehkä koottu ja asennettu portaat. Ja valettu vessan lattia. Ja... Eli voi olla, että terassi tuleekin vasta ensi kesänä.

Pikkutyttölöiseni Kerttunen opettelee hurjasti uusia taitoja. Seisoskelee hetkiä tuetta, mutta askellusta odotellaan. Eilen oppi juomaan itse piimänsä mukista. Ruokansakin syö mieluiten itse (sormin), joten ehkä hänestä vielä hoitolapsi saadaan parissa kuukaudessa.

Käsityöpuolellakin on tapahtunut. Uskaltauduin ompelemaan pitkästä aikaa itsellekin ja ihan toimivia vaatteita olen saanut aikaiseksi. Aika vaan tuntuu loppuvan kesken, kun jokainen vapaa hetki pitäisi viettää yläkerrassa puuhailemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetäpä terveisiä! :)