Haalarihommiksi meni

No, tietysti kokohaalarien teko olisi edessä jossain vaiheessa. Isoimmainen sai omansa kauppakeskus Willan avajaisista hyvällä tarjouksella. Tuota sitten tutkailin - kun meillä yhtäkkiä olikin neljä haalarin haluajaa - ja totesin, että aika vähillä saumoilla sellaisen saisi tehtyä. Siispä hommiin. 116senttisen haalarin ilman sivusaumojen saumanvaroja tein prinsessalleni ja onnistuinkin ihan yli odotusten.

Tässä koko komeus. Taskut ja hupun sisus raidallista interlockia.

"Äiti, tän merkin vois kans kuvata."

Taas piti hiukan leikkiä photoshopilla.
(Varmaan sais ihan hienojakin kuvia aikaiseksi, jos opettelis kunnolla
ohjeiden kanssa eikä vaan kokeilumenetelmällä.)

Nyt onkin jo sitten colleget tilattuna kahteen seuraavaan haalariin. Tällä kertaa vihreä ja ruskea tulossa. Kunhan kankaat saapuvat.

Siili menee lypsylle

"Siili menee lypsylle

kannu kaulassansa (sori, käpälässään).

Perässänsä lypsylle 

juoksee pikkukansa (vaan kaksi).

Siilin lapset piiperoiset,

paaperoiset, palleroiset,

mielessänsä tuumat toiset

oksan yli loikki."

Joskus aikoja sitten ostin tätä joustista Eurokankaasta (kun se oli vaan niin suloisen pehmeää ja ihanan väristä). Tein siitä sitten tämän paidan kankaan pyörittyä korissa tovin. Kun paita lopulta oli sopiva, se tuli käyttöön. Se oli kuitenkin aika tylsä ja kaula-aukosta hiukan ahdas. Resorikin meni parissa pesussa ruman väriseksi. Kaiken huipuksi rintapieleen tuli lähtemätön tahra.

Kun näihin lähtökohtiin yhdistetään pitkää hautunut ajatus tyttösen lempilaulun aplikoimisesta, niin lopputulos on tällainen:

Kaksivuotias jaksaa ilahduttaa meitä muita laulullaan, nääs. Kerttunen laulaa Siili menee lypsylle, kannu kaulassansa innolla ja paatoksella. Suvereenisti myös sekoittelee eri lauluja keskenään tyyliin Etana Elli kannolla kelli, silisaliseilaa yksi lensi pois.

Lopputulos on miestäni oikein onnistunut. Aurinko ei nyt ole mikään kaunistus, mutta kun se yksi tahra... Resorit vaihdoin iloisempiin ja laajensin kaula-aukkoa reilusti. Kaula-aukkoon en olekaan ennen laittanut noin leveää resoria, mutta sehän olikin vaihtelun vuoksi oikein kiva. Siilejä yritin piirrellä ensin itse, mutta olihan se myönnettävä, että ei niistä kovin kivoja olisi tullut. Siispä nettiin ja kuvia etsimään. Äiti-siili on vapaalla kädellä piirretty jäljitellen yhtä googlen hausta löytynyttä siiliä (taisi olla kuvassa maalattuna täytekakun päälle). Pikkuiset on sitten sitä ihan omaa käsialaa.

Sovittamaankin päästiin, vaikka neiti meinasi kieltäytyä. Oli muuten juuri puoli tuntia sitten puetut päivävaatteet jo ehtinyt poistaa päältään. Naturistikausi menossa nääs. Ei vaan oikein passaisi tähän vuodenaikaan.

Ai näinkö?

Keetu menee läppälille jo!

Johan tuo viisitoista sekuntia taisi seisoa seinän vierellä.

Ps. En ole varma noista laulun sanoista enkä jaksa tarkistaa, mutta tällaista versiota tyttöseni siitä hoilaa.

Kuolantorjuntayksiköstä, terve!

Näillä pikkuisilla on jossain vaiheessa tapana ryhtyä tuottamaan kovasti sylkeä. Yleensä se liittyykin hampaiden tuloon. Tämä meidän pikkuinen rupesi puuhaan kuitenkin jo tuossa 2,5 kuukauden iässä ja sellaisella volyymillä, että oli pakko alkaa kuolantorjuntaan. Eihän sitä kuolaa tietenkään ehdi nieleskellä, kun pitää koko ajan suuntaan jos toiseen virnistellä ja kikatella. Kaulan ympärille yritettiin viritellä harsoja ynnä muita kankeita juttuja. Kyllähän ne paitaa suojaavat sen hetken, kun siinä pysyvät.

Onneksi kuitenkin lapsen äiti on valveutunut käsityöblogien seuraaja ja nähnyt siellä usein kuolaliinoja. Siispä tuumasta toimeen ja liinoja leikkelemään. Kaksi trikoota kuulosti sopivalta. Ei olisi liian paksu, mutta pikkuisen kuitenkin imisi kuolaa. Tekaistiinpa heti kerralla kuusi liinaa hiukan eri värisistä jämäkankaista ja nepparit niskaan kiinnittimiksi.

Todellinen käyttäjä vielä päiväunilla (ja totta puhuen näin saatiin kuolaton sovituskuva).

Ja sitten heti testaamaan. Liinat olivat ihan sopivia, osa sen verran suurempia, että kasvunvaraakin riittää. Lappu kaulaan ja kuolaamaan. Tulos: 15 minuuttia ja rätti ihan litimärkä. Eli saisi ehkä ommella näitä vielä jonkun verran lisää. Leikkasinkin jo valmiiksi muutaman joustofroteisen, jotta imukykyä olisi hiukan enemmän.

ps. Pari päivää sitten leveä virnistys paljastikin leveän yllätyksen. Alhaalla komeili kaksi sokerimurun kokoista (ja näköistä) hampaanalkua. Eli kannatti vissiin kuolata.