31.5.2008

Erilaisia aikoja

Aika on ihmeellinen asia. Joskus muinoin esim. opiskelijana oli kouluaika ja vapaa-aika ja nukkuma-aika ja ei ollut niin kauheasti väliä, mikä milloinkin. Vapaa-aika saattoi venyä pitkälle yöhön ja niin edespäin.

Sitten tuli tämä perheen aika ja yhtäkkiä oli uniaika ja imetysaika ja vaipanvaihtoaika ja välipalan aika ja ruoka-aika ja vaipanvaihtoaika ja imetysaika ja uniaika ja niin edespäin. Alussa jokaisen kohdalla melko kaoottisessa järjestyksessä muuttuen ajan kanssa vähän järjestelmällisemmäksi. Nyt ollaan taas siinä vaiheessa, että päivässä on suunnilleen heräämisaika, aamupalan aika, vaippojenvaihtoaika, ulkoiluaika, ruoanlaittoaika, uniaika/ulkoiluaika, välipala-aika, ruoanlaittoaika ja niin edespäin. Sitten on vielä tämä niin sanottu yö, joka normaalissa tapauksessa mielletään uniajaksi. Meillä ei olla vielä nuorimpien ja sitä myötä äidin kanssa päästy näin lyhyeen määritelmään. Se kuuluu jotenkin näin: uniaika, havahtumisaika, tutti suuhun vaikka väkisin -aika, uniaika, imetysaika, uniaika, imetysaika, uniaika, imetysaika ja niin edespäin. Tämä jatkuu puolen viiva kahden tunnin sykleissä, kunnes tulee heräämisaika.

Haaveissa siintää sellainen aika, jolloin olisi taas "vain" työaika, vapaa-aika ja (kaikkein tärkeimpänä!?) uniaika. Saattaa kuulostaa rankalta, mutta oikeastaan nautin tästäkin elämästä (erityisesti nauttisin, jos se ei aiheuttaisi migreeniä)!