Kerttu pikkarainen yllätti äidin eilen. Onhan tuo äheltänyt itsensä kyljelleen jo usein, mutta eilen löysin typykän mahaltaan päiväunien jälkeen, vaikka oli selälleen nukahtanut. Pitkin iltaa ähelsi taas lattialla kyljelleen, mutta kovalla lattialla ei sentään päässyt ympäri vielä. Uskottavahan se on, että aika juoksee.
Ainista ja Aurasta piti kirjoittaa, kun ovat sellaisia verbaalitaitureita. Ja tietty silloin kun sanat eivät enää riitä, niin tartutaan toista vaikka tukasta. Tai pikku puraisukin on aika tehokas. Tai kirjalla paukauttaminen. Hätä keinot keksii.
Mutta tytöt leikkivät tuossa pari päivä sitten duploilla kotia. Saivat rakennettua hienon kaksikerroksisen talon, kun hiukan saivat apua. Sitten jossain vaiheessa leikkiä jäin kuulostelemaan.
Aura: Nää lähtis nyt Helsinkiin. Sinne Hakarantaan (ovat käyneet Hakaniemessä vastikään). Ja ratikalla mennään.
Aini: Sitten ne tulis näille kylään, kun nää asuu Helsingissä.
Aura: Ei kun nää menee toiseen Helsinkiin.
Aini: Tää on just se isompi Helsinki.
Aura: Eikun ihan toiseen, oikeasti pienempään Helsinkiin.
Aini: Siis tää mun Helsinki onkin se kaikista pienin Helsinki.
Aura: (tuskastuu jo) Ei me haluta teille aina tulla kylään!
Tällä kertaa ei edetty primääritasolle, vaan päästiin sopuun, että lähdetään yhdessä sinne toiseen Helsinkiin.
Nyt tytöt ovat Pyryissä eli päiväkodissa tämän päivän ja minä lähden pakkaamaan tavaroita, että päästään pakoon (taas yhtä) korjausremonttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lähetäpä terveisiä! :)