22.2.2013

Suurempi siivous


Pääsinpäs tekemään vähän muutoksia ompelunurkkaukseeni. Vein säkillisen tyttöjen lattiatyynyjä varten säästettyä ompelu- ja leikkuujätettä roskisjonoon, kun tytöt saivat yllättäen säkkituolit. Lisäksi hankin ikea-reissulla ompelunurkkaani täydennystä. Hyllylevy ja pahvilaatikot saivat tekemään hiukan suuremman siivouksen ja organisoinnin pitkästä aikaa. Kaikille pikkutavaroille (miten sitä onkin niin paljon?!) on nyt vähän paremmin tilaa. Saman tien järkkäilin varmaan viimeisen puolen vuoden kaavat omiin muovitaskuihinsa.   Se olikin melkoinen projekti, kun en ollut kaikkiin merkinnyt edes kaavan kokoa, saati muutoksia, joita olin kaavoihin tehnyt. Nyt niitä sitten yritin muistella ja niihin merkkailla. Kankaat saivat tällä kertaa jäädä vyörymään ihan samoihin kasoihin, joissa ne olivatkin.

Äidiltä peritty metallinen aarrelaatikko. Kätkee sisäänsä monta neppiä, nauhaa, puolaa ym.

Kun näitä on. Jätin nämä kuvionauhat esille, jotta muistaisin käyttää niitä ahkerammin.

Osa ompelulangoista. Isot tytöt pääsivät järjestelemään sävyittäin. Näitä tuli hamstrattua jokin aika sitten paljon, kun halvalla sain. Vieläkin olisi ylimääräisiä, kukahan ne ostaisi...

Koko pöytä. Olisi pitänyt ottaa ennen-kuva myös. :) Tuo seinähylly ja punaiset laatikot siis uusia. Ne on melkein täynnä ja aikaisemmin niiden sisältö lojui pusseissa pitkin pöytää ja lattiaa...

Kankaat. Kivoimmat/seuraavaksi ommeltavat näkyvissä.
 Juuri, kun luulin päässeeni eroon kaikista saumuroiduista suikuroista, keksivät viisivuotiaat tarvita niitä askarteluihin. Siispä menimme kuistille kaivelemaan säkkiä ja kohta jo oli jäätelökioskissa tikkujätskejä tarjolla. Ja kun kaikelle pitää olla selitys, niin se menee jotakuinkin näin, että nämä ei ole yhtään turhia, kun näitä voi käyttää tikkareinakin.





1 kommentti:

  1. Tästä nurkkauksesta olen kade. Minäkin tarvisin. Ja hyvä järestys.
    -naapurin Sari-

    VastaaPoista

Lähetäpä terveisiä! :)