24.2.2013

Pikkuinen tuunaus


Inspiraatio iski yhtenä iltana ihan yllättäen, kun tämä naama tuijotti minua pyykkikasasta. Paita ruma kuin mikä, saumat kierot kuin mitkä ja koko paitakin ihan liian iso esikoiselle. Tyttö oli kuitenkin itse ostanut tämä paidan kirpputorilta, kun tämä Paul Frank on jotenkin arvostettu juttu, ollut ainakin. 

Kiero paita, huono kuva
 Tyttö on pitänyt tätä hänelle (edelleenkin) liian isoa t-paitaa jo vuoden verran. Muutaman kerran on käynyt ajatuksissa, josko sen laittaisi pois, mutta tällä kertaa tuli toinen hyvä ajatus. Kerran tyttö on toivonut itselleen aluspaitoja ja uusimmassa Ottobressa oli sopiva kaava, niin muokkaan tästä sellaisen.


Tässä lopputulos. Selkäpuolen kuva sopi juuri ja juuri mukaan. Merkit irrotin vanhasta ja ompelin paikalleen, niin näyttää aidommalta. Ainoa harmistus on helma, jonka jäi alkuperäiseksi, koska paidasta olisi muuten tullut turhan lyhyt. (Jännä muuten, että tuo etuhelma ei enää käänny tuollain pahasti, kun ennen ompelua. Vaikuttaako, että on tällä kertaa ommeltu lankasuoraan?)

Käyttäjä on ollut elämänsä ensimmäisellä itsenäisellä junareissulla kahdestaan siskonsa kanssa. Äitinä hirvitti päästää tytöt keskenään junaan, mutta reippaasti ja tosi innokkaina lähtivät hiihtolomareissulle sukulaisiin ja reippailta ovat kuulostaneet puhelimessa. Saa nähdä, millä mielin sieltä tullaan takaisin.

3 kommenttia:

  1. Kuulepas Allihaahka,ku mä oon miettiny koko puoli vuotta, että kuka tuttu tää bloginpitäjä on:) Ja nyt se selvis tuolta fb:n ryhmän kautta. En oo aikaisemmin pystyny liittymään lukijaks, ja nytkin herjaa mulle, mut koitanpa huomenna uudestaan,josko hyväksyisi. Kurkkimassa oon kyllä käyny monesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvisihän sekin sitten. :) Kokeilepa tuota lukija-juttua vielä uudestaan. Voihan olla, että mulla on asetuksissa jotain pielessä. Missä vaiheessa herjaa?

      Poista
  2. :) Ei muuten herjaa, mut ei anna mun liittyä omalla google-tililläni lukijaksi, vaan tarjoo mein 13 veetä sulle lukijaks :) Ei anna vaihtaa, täytyy sammuttaa vissiin kone ja kokeilla sit uudestaan.

    VastaaPoista

Lähetäpä terveisiä! :)